Kittilälle osavoitto ministeriöstä hallinto-oikeudessa: Ministeriöllä ei perusteita hyllyttää kymmentä kuntapäättäjää

Syytteiden takana on vyyhti, joka johti Kittilän ex-kunnanjohtaja Anna Mäkelän laittomaan erottamiseen. LEHTIKUVA / JOUNI KELA

STT

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut valtiovarainministeriön hyllyttämispäätöksen kymmenen Kittilän kunnan luottamushenkilön osalta. Tämä oli Kittilälle vasta puoli voittoa, sillä oikeus päätti pitää toiset kymmenen kuntapäättäjää edelleen virasta pidätettynä.

Valtiovarainministeriö pidätti viime vuoden kesäkuussa 20 kuntapäättäjää luottamustoimistaan niin sanotun Lex Kittilä -lain perusteella. Päätöksen oli määrä pitää heidät poissa hallinnosta, kunnes heidän syytteensä on käsitelty ja tuomiot tulleet lainvoimaisiksi. Laki sallii valtiovarainministeriön puuttua kunnan hallintoon, jos kunta ei itse saa sitä kuntoon.

Lapin käräjäoikeuden on määrä antaa ratkaisu kuntapäättäjien virkarikossyytteistä juhannuksen jälkeisellä viikolla. Syytteiden takana on vyyhti, joka johti Kittilän ex-kunnanjohtaja Anna Mäkelän laittomaan erottamiseen.

Mäkelän irtisanominen on yksi osa tarinaa, jossa Kittilän kunnan päätöksenteko suistui raiteiltaan ja liki 30 entistä ja nykyistä kuntapäättäjää sai syytteet virkarikoksista. Syytteessä olevat kuntapäättäjät ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.

Mäkelän irtisanomisen syynä oli syytettyjen kuntapäättäjien mukaan luottamuspula, joka syntyi, kun Mäkelä teki tutkintapyynnön Kittilän kunnalle taloudellisesti erittäin merkittävän Levi Ski Resortin toimitusjohtajasta.

Syyttäjän mukaan useat päättäjät syyllistyivät virkarikokseen muun muassa irtisanoessaan Mäkelän.

"Syytteet koskevat vakavia väärinkäytösepäilyjä"

Hallinto-oikeus katsoi, että kuntapäättäjien virkarikosjuttu on kuntakentällä poikkeuksellinen ja koskee vakavia väärinkäytösepäilyjä. Se katsoi kuitenkin kumottujen virastapidätysten osalta, etteivät kyseisten päättäjien rikosepäilyt vaarantaneet kunnan päätöksentekoa.

– Hallinto-oikeus katsoo, ettei heidän pidättämisensä luottamustoimista ole ollut välttämätöntä kunnan päätöksenteon saattamiseksi lainmukaiseksi sekä kunnan päätöksenteon uskottavuuden ja luotettavuuden turvaamiseksi, päätöksessä sanotaan.

Kymmenen luottamushenkilön virkarikosepäilyt taas olivat oikeuden mielestä niin vakavia, että ministeriö sai pidättää heidät virasta. He olivat myös osallistuneet riidanalaiseen päätöksentekoon useissa vaiheissa. Hallinto-oikeus kävi läpi muun muassa valtiovarainministeriön selvitysryhmän löydöksiä päätöstä punnitessaan.

– Selvityksen mukaan kunta on ajautunut viime vuosina johtamisen ja päätöksenteon kriisiin. Kunnan hallinto on poikkeuksellisissa vaikeuksissa, mikä näkyy eripuraisena päätöksentekona, epäluottamuksen ilmapiirinä, avainhenkilöiden vaihdoksina, henkilöstön stressaantumisena ja sairauspoissaoloina. Luottamushenkilöorganisaatio on ajautunut kahteen leiriin. Hallinnossa vallitsee pelon ilmapiiri, oikeus referoi selvitystä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronakevään ketutuksesta syntyi sarja kirkkovenekoruja, jotka pelastivat hollolalaisen kultasepän konkurssilta
  2. Rikoksilla oireilevia nuoria pitää auttaa jo vankilassaoloaikana – "Me emme tuomitse tai ylenkatso"
  3. Huvivenekin tarvitsee nyt päällikön, määrittää uusi vesiliikennelaki – "Soutuveneessäkin pitää jonkun ottaa vastuu"
  4. Vääksynjoen muinainen silta saa muistomerkin
  5. Kiistelty laki hidasautoista voi vielä kaatua – "Useita muutoksia tarvitaan, jos ratkaisu yleensä löydetään"
  6. Lahden seudun ilmaa on hyvä hengittää suurimman osan ajasta, kertoo tuore raportti
  7. Nelostien pullonkaula katoaa: Hartolan-Oravakivensalmen osuus sai rahoituksen hallituksen lisätalousarvioesityksessä
  8. Maailmassa ei ole vain yhtä viittomakieltä, kuten monet kuulevat luulevat – Jotkut jopa pähkäilevät, voivatko viittomakieliset ajaa autoa
  9. Pääkirjoitus: Koronakriisistä seuraa kaikkien aikojen hevoskuuri
  10. Ennätysmäärä kokelaita kirjoitti tänä keväänä vähintään viisi laudaturia – huippuarvosanoja kirjoittavien määrä on noussut kymmenessä vuodessa
  11. Mikael Hoikkalan Esalainen: Olenko juppi vai juntti, kun viiletän trikoissa pitkin maaseudun teitä?
  12. Ripeys pelasti vesistön Lahden Jokimaan suurpalossa – "Alussa meinasi tulla pieni paniikki"
  13. Ohikulkijat hieraisivat silmiään Lahdessa – rasismin vastainen kannanotto ilmestyi LAD-museon seinään, asialla muraalitaiteilijat
  14. Lisätalousarvioesitys on jättimäinen 5,5 miljardin euron toimenpidekokonaisuus
  15. Tikka hakkasi väärää puuta – aiheutti maastopalon Padasjoella

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.