Hongkongin poliisi ampui kyynelkaasua pysäyttääkseen parlamenttitalolle yrittävät mielenosoittajat

Alueparlamentin oli määrä käsitellä kiisteltyä luovutuslakia tänään, mutta viranomaiset ilmoittivat käsittelyn siirtyvän. Lehtikuva/AFP

STT

Hongkongissa poliisi on käyttänyt kyynelkaasua ja pamppuja pysäyttääkseen mielenosoittajat, jotka ovat yrittäneet päästä Hongkongin parlamenttitalolle.

Mielenosoittajat vastustavat kiisteltyä lakimuutosta, jonka katsotaan tiukentavan Manner-Kiinan otetta erityishallintoalueesta. Kymmenettuhannet mielenosoittajat ovat tukkineet valtaväylät näyttääkseen vahvuutensa lakimuutosta vastaan.

Lakimuutos mahdollistaisi rikoksista epäiltyjen luovuttamisen Manner-Kiinaan. Hongkongissa alueparlamentin oli määrä käsitellä kiisteltyä lakia tänään, mutta viranomaiset ilmoittivat aamulla käsittelyn siirtyvän.

Yhteenotot alkoivat kolmen aikaan iltapäivällä paikallista aikaa. Mielenosoittajat olivat antaneet hallinnolle lakimuutoksen hylkäämiseksi takarajaksi kello kolmen.

Takarajan ylityttyä mielensoittajat tunkeutuivat Hongkongin lainsäädäntöelimen edustalle. Protestoijien on nähty heittävän metallitankoja kohti mellakkapoliiseja.

Monet ovat suojautuneet muun muassa kyynelkaasulta ja pampuilta sateenvarjoilla. Useilla on myös hengityssuojain, kypärä, suojalasit ja työhanskat.

"Epävarmuus hämmentää sijoittajia"

Hongkongissa pörssiosakkeiden kurssit laskivat mielenosoitusten jatkuessa kaupungissa. Hongkongin Hang Seng -indeksi heikkeni.

Liikkeet ovat sulkeneet oviaan, ja liitot kannustavat jäseniään jäämään pois töistä.

– Paikallispolitiikan epävarmuus hämmentää sijoittajia ja vaikuttaa Hongkongin osakkeiden virtoihin, toimitusjohtaja Ronald Won Partners Capital International -yhtiöstä sanoi.

– Sijoittajien täytyy nyt miettiä, tulisiko pörssistä vetäytyä, kun tarkastelee paikallisia tapahtumia ja globaaleja tekijöitä kuten kauppasotaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Puolustusvoimain lippujuhlan­ päivän ylennykset ja ansiomerkit – katso tästä ESS:n levikkialueen ylennetyt
  2. Lahden Aleksin ylikulkusillalle tuli kaksi uutta vaihtoehtoa: tunneli tai jaettu katutila
  3. Hollolan Kiikunlähteen parkkipaikka poistetaan – paikalliset kyllästyivät jatkuvaan liikenteeseen ja roskiin, luonnosta kerätään jopa ulostepapereita
  4. Koronakevään ketutuksesta syntyi sarja kirkkovenekoruja, jotka pelastivat hollolalaisen kultasepän konkurssilta
  5. Lahden Rautatienkadulla kokeillaan kaksisuuntaista pyöräilyä – nämä asiat kannattaa huomioida ensi viikosta alkaen
  6. Poliisi kehotti lopettamaan Helsingin Black Lives Matter -mielenosoituksen liiallisen väkimäärän takia
  7. Kiuru: Hallitus ei anna yleistä suositusta kasvomaskien käytöstä
  8. Kulmuni: Maksan esiintymiskoulutusten kustannukset takaisin ministeriöille
  9. Lahdessa halutaan lisää ammattilaisia kuntayhtiöiden hallituksiin – poliittiset palkintopaikat voivat vähentyä
  10. Virtaava vesi ja sulava jää - palkitun viinilasin suunnitellut lasitaiteilija inspiroituu luonnon helmassa
  11. Korkea katto ja uusi sisäänkäynti, Lahden kaupungintalon sisäpiha halutaan avoimeksi kohtaamispaikaksi
  12. Perussuomalaisten Turtiainen tviittasi huumorikuvan poliisin tappamasta miehestä – ryhmänjohtaja Tavion mukaan käytös ei ole hyväksyttävää
  13. Hämeen kauppakamarin kyselyn mukaan koronakriisi iski yritysten liikevaihtoon: "Konkurssiriski on noussut"
  14. Huvivenekin tarvitsee nyt päällikön, määrittää uusi vesiliikennelaki – "Soutuveneessäkin pitää jonkun ottaa vastuu"
  15. Suomen MM-rallia ei ajeta tänä vuonna – "Terveys ja hyvinvointi ovat aina etusijalla"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.