Ikävä lisäys ruokaympyrään – ihmisen elimistöön päätyy viikossa pankkikortin verran mikromuovia

Myös pullovesissä on mikromuoveja.

STT

Ihmisen elimistöön päätyy viikossa pankkikortin verran mikromuovia, kertoo WWF:n tilaama tutkimusraportti.

Raportin mukaan ihmisen elimistöön päätyy mikromuovia noin viisi grammaa viikossa. Vuodessa elimistöön päätyy jopa neljänneskilo mikromuoveja.

Tarkastelluista elintarvikkeista eniten mikromuovijäämiä oli oluessa, merenelävissä ja suolassa.

Selvityksestä ilmenee, että suurin yksittäinen mikromuovien lähde on kuitenkin juomavesi. Mikromuovia päätyy ihmisen kehoon paitsi pullo- myös hanavedestä. Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Intiassa on juomavedessä kaksinkertainen määrä mikromuoveja verrattuna Eurooppaan.

WWF:n tiedotteen mukaan jäteveden puhdistus ja juomaveden laatu ovat Suomessa kuitenkin hyvällä tasolla.

Suomi ei saa synninpäästöä

Tästä huolimatta Suomessakaan ei olla täysin puhtoisia. Kierrätykseen päätyy Suomessa vain reilu neljäsosa kaikista kuluttajien käyttämistä muovipakkauksista.

– Suomessa ovat Itämeren muoviroskaisimmat rannat, joiden roska on peräisin kuluttajien ja rakennusten käyttämästä muovista. Myös järvivesistä, joista juomavetemme valmistetaan, on löydetty mikromuoveja yhtä paljon kuin Itämerestä, kertoo WWF Suomen meriasiantuntija Anna Soirinsuo.

Selvityksen raportissa vaaditaan maailman hallituksia ottamaan vastuu muoviongelmasta ja koko valmistajista kuluttajiin saakka kulkevasta ketjusta.

– WWF vaatii maailman päättäjiä solmimaan kansainvälisen muoviroskasopimuksen, joka lopettaisi muovin päätymisen meriin vuoteen 2030 mennessä, Soirinsuo kertoo tiedotteessa.

Muovien kulkeutumista ihmisiin ravinnon mukana tarkasteleva selvitys kokosi yhteen yli 50 muovitutkimuksen tulokset. Raportti on WWF:n tilaama ja perustuu Newcastlen yliopiston tutkimukseen.

WWF kerää parhaillaan allekirjoituksia kansainväliseen muovivetoomukseen, joka tähtää kansainväliseen muoviroskasopimukseen. Vetoomuksen on tähän mennessä allekirjoittanut yli 660 000 henkilöä.

-------------------------------------------------------------------------------------------------

Korjattu aiempaa juttua klo 18.36: WWF korjaa aiemmin käyttämäänsä muotoilua. Mikromuovia päätyy, ei kerry ihmisen elimistöön.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden Nikkilässä asuvat naapurukset loihtivat pihoilleen perennapuutarhan ja valon ja varjon valtakunnan – Avoimet puutarhat -tapahtuma houkutteli kurkistamaan raja-aitaa pidemmälle
  2. Reportaasi: Seurasimme kuukauden ajan ensikertalaisia mansikkapellolla – suomalaiset vetivät vertoja jopa ukrainalaisille
  3. Vesijeteillä pörrääminen Lahden sataman alueella poikii valituksia – Vesijärvellä ajelua rajoitetaan, mutta poliisin mukaan "juuri kukaan jeteillä liikkuvista ei tiedä siitä", tarkista tästä paikat, joihin jeteillä ei ole asiaa
  4. Bottas paahtoi voittoon dramaattisessa F1-avauskisassa – Hamilton putosi palkintokorokkeelta aikasakon takia
  5. Evartti ja Elian Web nousivat Suur-Hollola-sankareiksi – "Tunne voittaa Suur-Hollola-ajo Evartilla on sanoinkuvaamaton"
  6. Humalainen kuski törmäsi autolla puuhun Hollolassa, kyydissä useampi matkustaja
  7. Rikosmysteerejä, kirjallisuutta, parisuhdejuttuja ja Itämeri-tarinoita – tässä 11 podcast-vinkkiä kesään
  8. Pirjo-Liisa ja Kari Penttilä viihtyvät kesämökillä Hartolassa niin hyvin, että halusivat muuttaa sinne pysyvästi – "Kahden kodin ylläpitäminen ei tuntunut enää järkevältä"
  9. Melkein joka taloudessa on kaapeissaan hylättyä elektroniikkaa, vaikka se olisi arvokkainta kierrätystavaraa
  10. Jokimaan ravit: Mask Off on orimattilalaisen Tapio Perttusen uusi ikäluokkatähti
  11. Toinen halusi tietoa, toinen vapauksia – näin ex-jengipomo Keijo Vilhusesta tuli huumepoliisin tietolähde koko 2000-luvun ajaksi
  12. Suomessa todettu viisi uutta koronavirustartuntaa, yhteensä tartuntoja todettu 7 253
  13. Kemiönsaaren pikkukylissä voi nauttia saariston tunnelmasta ja mauista – merimatkaa kannattaa jatkaa Bengtskärin majakalle saakka
  14. Lukijalta: Kotihoidon hoitajien työhyvinvointi on otettava vakavasti
  15. Lahtelainen Jouni Hujanen pääsee lomatunnelmaan junassa matkalla Lappiin – ESS:n lomakyselyssä moni piti tärkeänä aikatauluttomuutta ja vapautta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.