Britannian sisäministeri pitää Wikileaks-Assangen luovutuspyyntöä perusteltuna, oikeuskäsittely huomenna

Luovutuspyyntö etenee huomenna lontoolaisen oikeusistuimen käsiteltäväksi. Assange voi valittaa oikeuden päätöksestä edelleen ylempiin tuomioistuimiin. LEHTIKUVA/AFP

STT

Wikileaks-vuotosivuston perustajan Julian Assangen mahdollinen luovutus Britanniasta Yhdysvaltoihin on askeleen lähempänä.

Britannian sisäministeri Sajid Javid kertoi BBC:n radiohaastattelussa, että Yhdysvaltojen luovutuspyyntö on perusteltu ja hän on allekirjoittanut sen. Ministeri kuitenkin korosti, että lopullisen ratkaisun asiasta tekee tuomioistuin.

Yhdysvallat on nostanut Assangea vastaan yhteensä 18 syytettä liittyen Wikileaksin julkaisemiin, salaisiksi määrättyihin tietoihin. Yhdysvaltojen luovutuspyyntö etenee huomenna lontoolaisen oikeusistuimen käsiteltäväksi. Ei ole tiedossa, kuinka kauan asian käsittely kestää. Kaikkiaan luovutusprosessi voi kuitenkin viedä vuosia, koska Assange voi valittaa oikeuden päätöksestä edelleen ylempiin tuomioistuimiin.

Ruotsi ei toistaiseksi vaadi luovutusta

Oikeuskäsittely piti järjestää jo toukokuun lopulla, mutta sitä lykättiin, koska 47-vuotias Assange oli asianajajiensa mukaan liian heikossa kunnossa osallistuakseen istuntoon. On mahdollista, että huominen käsittely järjestetään sen takia Belmarshin vankilassa, jossa Assange istuu parhaillaan vankeustuomiota takuuehtojensa rikkomisesta vuonna 2012.

Tuolloin takuita vastaan vapaana ollut Assange piiloutui Ecuadorin Lontoon-suurlähetystöön, jotta häntä ei luovutettaisi Ruotsiin, missä häntä on epäilty raiskauksesta vuonna 2010. Assange päätyi asumaan lähetystössä lopulta vuosia, kunnes Ecuador kumosi hänelle myöntämänsä turvapaikan huhtikuussa ja Assange pidätettiin.

Ruotsin viranomaiset avasivat tutkinnan raiskausepäilystä uudestaan toukokuussa. Kuun alussa ruotsalainen oikeusistuin päätti kuitenkin, ettei Assangea ole syytä määrätä vangittavaksi poissaolevana. Sen vuoksi Ruotsi ei ainakaan toistaiseksi ole antanut Assangesta eurooppalaista pidätysmääräystä tai vaatinut hänen luovuttamistaan Ruotsiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hyvinvointiyhtymän yhtymäkokous: puheenjohtajaa ei taaskaan saatu valittua, turvavälit unohtuivat
  2. Kauppakeskus Trion K-Supermarket suljetaan - "Asiakkaat eivät löytäneet kellarikerrokseen"
  3. 25.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeen viimeisin varmistettu tartunta viiden päivän takaa
  4. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa
  5. Maastopalo levisi noin hehtaarin alueelle Orimattilassa
  6. Poliisi auttaa jengiläisiä irtautumaan kahleista, toiminnan keskiössä keskinäinen luottamus
  7. Hollolassa toivotaan lisäselvityksiä kierrätyspuistosta, vaikutukset luontoon ja alueen asukkaisiin huolettavat
  8. Miten olisi roskapihdit ulkoilukaveriksi? Lahden Ankkuri halutaan pitää yhdessä siistinä
  9. Keskusta torjuu kokoomuksen ehdotuksen lentojen ostopalveluista: "Vaikuttaa poliittiselta operaatiolta"
  10. Antti Tuisku tekee paluun lavalle tänä kesänä koronasta huolimatta – Valittu kansa kuullaan ensimmäistä kertaa livenä nettikeikalla
  11. Näyttelijä Kari Hietalahti meditoi vapa kädessä - "Kun tälle lajille antaa sydämensä, se on ikuista"
  12. Kesä tuo muutoksia Hämeen poliisin lupapalveluihin ja Heinolan poliisiaseman aukioloaikoihin
  13. Uudessa lahtelaisessa autopesulassa asiakkaalle luvataan alle minuutin jonotusaikaa
  14. Veijo Baltzarin ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinnassa uusi epäilty – kaikkiaan epäiltyjä on nyt neljä
  15. Tavallisesta pankkituotteesta tuli lomautetuille kriisiapu – kahdessa kuukaudessa haettu yli 210 000 lainanlyhennysvapaata

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.