"Häiritsevää, painostavaa, törkeää" – vihatut robottisoitot ovat rantautuneet Suomeenkin

Kuluttajaviranomaisille robottipuhelut ovat tulleet tutuksi viime syksystä lähtien. LEHTIKUVA / AFP

STT

Suomessa ei-toivotut robottipuhelut ovat uusi ja vielä pieni ilmiö.

Viranomaisten tietoon tulleissa tapauksissa ennalta nauhoitetuissa puheluissa on ollut kyse puhelinmarkkinoinnista. Esimerkiksi tietojenkalastelusta tai muista huijausyrityksistä ei ole ainakaan toistaiseksi tehty ilmoituksia, rikostarkastaja Jukkapekka Risu Helsingin poliisista kertoo.

Kuluttajaviranomaisille robottipuhelut ovat tulleet tutuksi viime syksystä lähtien. Erikoisasiantuntija Saija Kivimäki Kilpailu- ja kuluttajavirastosta (KKV) kertoo, että automaattisoitoista on vajaan vuoden aikana tullut satakunta ilmoitusta.

– Silloin meilläkin havahduttiin siihen, että Suomeen on rantautunut tällainen uusi markkinoinnin muoto, ja nyt vajaa vuosi myöhemmin se on ilmeisesti ollut aktiivisessa käytössä. Osaltaan tämä on ilmentymä digitalisaation tulosta kuluttajan arkeen, ja siinä mielessä oli vain ajan kysymys, milloin meilläkin aletaan näin markkinoida, Kivimäki sanoo.

Valtaosa ilmoituksista yhdestä yrityksestä

Suurin osa kuluttajaviranomaisten saamista ilmoituksista koskee yhden, kotimaisen yrityksen puheluita, joissa oli kaupattu lehtiä. Puhelut olivat suomenkielisiä ja tulivat suomalaisesta numerosta. Sekä kuluttaja-asiamies että tietosuojavaltuutettu selvittävät tapausta.

– Useat ilmoittajat ovat kokeneet tällaisen markkinoinnin hyvin häiritsevänä, painostavana ja suorastaan törkeänä. Erityisesti ihmisiä on häirinnyt, ettei robotti kykene keskusteluun kuten luonnollinen henkilö. Osa ilmoittajista oli hätääntynyt siitä, että vaikka oli mielestään selvästi kertonut puhelun aikana, ettei halua tilata mitään, nauhoite puhui kuitenkin edelleen siihen tapaan kuin tilaus olisi jo syntynyt, Kivimäki kertoo.

Osalle vastaajista oli lähetetty lehtiä, vaikka he eivät olleet niitä halunneet. Kun he olivat olleet yhteydessä yritykseen, asiat oli ilmeisesti saatu sovittua, Kivimäki kertoo.

Robotti ei saa soittaa ilman lupaa

Tietosuojavaltuutettu selvittää nyt, onko yritys rikkonut sähköisen viestinnän tietosuojalakia. Toisin kuin perinteinen puhelinmarkkinointi, robottipuhelut katsotaan sähköiseksi suoramarkkinoinniksi, jota koskevat eri säädökset.

– Perinteisessä puhelinmarkkinoinnissa voi soittaa suurin piirtein kenelle tahansa, kunhan kuluttaja ei ole tehnyt esimerkiksi suoramarkkinointikieltoa. Robottipuhelut puolestaan ovat sallittuja vain, jos niihin on kuluttajalta ennakkosuostumus, Kivimäki selittää.

Jos tietosuojavaltuutettu katsoo että suostumusta ei ole annettu, kuluttaja-asiamies astuu kuvaan.

– Kuluttajansuojalaissa lähdetään siitä, että luvatta tehtyä sähköistä suoramarkkinointia pidetään aggressiivisena menettelynä: se on häirintää, joka on kielletty.

Kivimäki korostaa, että kuluttajansuojalain mukaan puhelun alussa pitää myös esimerkiksi kertoa, kuka soittaa ja mistä, sekä tehdä selväksi puhelun kaupallinen tarkoitus.

– Myös kohderyhmä pitää ottaa huomioon. Jos kyseessä on esimerkiksi ikäihminen, jolla on iän tai sairauden vuoksi heikentynyt ymmärrys, robotinkin pitäisi osata ottaa se huomioon. Siksikin on vaikeaa laatia ja ylläpitää soittorobottia, joka vastaisi kaikkiin kuluttajalainsäädännön vaatimuksiin.

Hankala kieli saattaa suojella Suomea

Telia Finlandin turvallisuusjohtaja Janne Kankare kertoo, että Telialla ollaan soittobotti-ilmiöstä tietoisia, vaikka merkkejä suuresta määrästä robottipuheluja ei ainakaan toistaiseksi ole.

– Olemme ilmiöstä tietoisia ja varuillamme sen suhteen. Emme elä Suomessa missään eristetyssä lintukodossa – jos joku keksii uuden tavan saavuttaa hyötyä tietoverkkojen avulla, kyllä sitä yleensä joku täälläkin kokeilee, Kankare sanoo.

Kankareen mukaan Suomen etuja saattavat olla pieni kielialue ja puhelinnumeroiden vaikeampi saatavuus.

– Yhdysvallat teknisesti, kielellisesti ja kulttuurisesti yhtenäisenä, isona markkinana on varmaankin houkuttelevampi kuin Suomen kaltainen viiden miljoonan ihmisen kielialue. Voi myös olla, että Yhdysvalloissa kohdenumeroita on saatavissa helpommin. Jos tietyt numeroavaruudet tai sarjavälit ovat tiedossa ja ohjelmoitavissa, niitä on helpompi lähteä pommittamaan robotilla, hän sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahtelaislähtöinen Anu Kuivalainen sai idean kehuttuun dokumenttiinsa omasta viidenkympin kriisistään – "Rupesin miettimään pitkää parisuhdetta eläneenä, kuinka kauan siinä on vielä kivaa"
  2. Louhosluvan hakijan ja mökkiläisten välit tulehtuivat Hollolan Sarvassa – "Vahinko on kevyen kranaatinheittimen iskemää pahempi"
  3. Yhdessä työt ja yöt – Virpi Kesonen ja Ilkka Koskinen vaalivat Lahden upseerikerhon perinteikästä miljöötä
  4. Pajulahden Masto cupiin osallistuu yli 2 500 jalkapalloilijaa – avausottelussa vastustajansa kaataneen FC Folkin pelaajat saapuivat Lahteen Haapavedeltä asti
  5. Yön uutiskooste: CNN: Räjähteitä valmistava mosambikilaisyhtiö vahvistaa tilanneensa Beirutissa räjähtäneen ammoniumnitraatin
  6. Koulu alkaa Lahdessa uuden normaalin mukaisesti – ulkomaanmatkan jälkeisestä karanteenista odotetaan vielä virallista ohjetta
  7. Nähtiinkö yhtymäkokouksessa puolueiden juoni vai yksittäisten kokousedustajien irtiotto? – "Tämä vaikuttaa kokoomuksen ja keskustan sopimalta taktiikalta"
  8. Poikkeusvuosi aiheutti ruuhkapiikin elokuulle – katso 8 tärppiä Päijät-Hämeen urheilun supervilkkaaseen tapahtumaviikonloppuun
  9. Suomi on maailman ykkönen kuminan tuotannossa – Miksi suomalaiset ovat onnistuneet paremmin kuin ruotsalaiset?
  10. Fyysisempi, tasaisempi ja kypsempi Iikka Kangasniemi palasi Isku Areenaan jälleen Pelicansin riveihin – "Pyrkimykseni on pelata hyvällä tasolla entistäkin tasaisemmin"
  11. 7.8. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä on varmistunut kaksi uutta koronavirustartuntaa, molemmat potilaat palanneet ulkomailta
  12. Lahtelaisen olympiavoittajan poika kisaa MasterChef-ohjelmassa
  13. Lauantaina helle hellii etenkin maan länsiosaa
  14. Lahti on saanut etäkoulukevään jäljiltä 1,5 miljoonaa oppimisen tukemiseen – avustus käytetään tukiopetukseen ja uusien opettajien palkkaamiseen
  15. Anssi Tikanmäki soittaa Sysmässä Maisemakuvia Suomesta – artisti sai kultalevyn sooloalbumistaan 36 vuoden jälkeen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.