EK julkisti kymmenen kovaa reseptiä työllisyyden parantamiseksi

EK:n lista on vastaus Rinteen toiveeseen, että työmarkkinajärjestöt osallistuisivat keskusteluun keinoista työllisyyden kohentamiseksi. Kolmikantainen valmistelu on tarkoitus aloittaa keskiviikkona pidettävällä seminaarilla, jossa EK:ta edustaa toimitusjohtaja Jyri Häkämies. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

STT

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on listannut kymmenen keinoa, joiden toteuttaminen loisi järjestön mukaan 40 000 uutta työpaikkaa. Lista on vastaus pääministeri Antti Rinteen (sd.) toiveeseen, että työmarkkinajärjestöt osallistuisivat keskusteluun keinoista työllisyyden kohentamiseksi. Kolmikantainen valmistelu on tarkoitus aloittaa keskiviikkona pidettävällä seminaarilla, jossa EK:ta edustaa toimitusjohtaja Jyri Häkämies.

EK:n kymmenen kärki sisältää runsaasti aloitteita, joille voi odottaa nihkeätä vastaanottoa palkansaajia edustavilta järjestöiltä. Listan kärjessä on ehdotus porrastaa työttömyysturva työttömyyden keston mukaan. Päiväraha olisi aluksi nykyistä korkeampi, mutta alenisi kolmen ja kuuden kuukauden jälkeen 10 prosenttia ja sen enimmäiskestoa lyhennettäisiin 50 päivällä.

EK muistaa listallaan myös kotihoidon nykymallia vaalivaa keskustaa. Perhevapaat pitäisi EK:n mielestä uudistaa niin, että äidille varattaisiin yhteensä 7 kuukautta ja isälle 6. Kotihoidon tuki päättyisi yli vuoden nykyistä aiemmin, kun lapsi täyttää 18 kuukautta. Nyt kotihoitoa voi jatkaa kunnes lapsi täyttää kolme. Esitys tulisi maksamaan yhteiskunnalle nykymallia enemmän, kun lasten päivähoito tulisi kotihoitoa kalliimmaksi. EK arvioi, että se kuitenkin parantaisi naisten tasa-arvoa työelämässä ja auttaisi luomaan 10 000 työpaikkaa lisää.

Toimeentuloasiakkaille palautettaisiin EK:n mallissa seitsemän prosentin omavastuu asumiskustannuksiin. Omavastuusta käytiin kova vääntö Paavo Lipposen (sd.) ensimmäisen hallituksen aikana ennen kuin se otettiin käyttöön vuonna 1998, mutta se poistettiin vuonna 2006. Tästä syntyisi EK:n laskujen mukaan noin 2 500 työpaikkaa.

Kotitalousvähennyksen käyttöä EK laajentaisi nostamalla enimmäismäärän 3 000 euroon. Vanhemmat saisivat vähennyksen myös omien lastensa kodeissa tehtävistä töistä.

Yt-lakia sovellettaisiin vasta 50 työntekijästä ylöspäin

Paljon kiistaa herättänyt yhteistoimintalain soveltamisala pitäisi EK:n mukaan korjata nostamalla se esimerkiksi 50 työntekijään. Nyt lakia aletaan soveltaa kun työntekijämäärä on vähintään 20. EK uskoo, että alarajan nosto auttaisi 10–19 ihmistä työllistäviä pienyrityksiä kasvamaan, kun ne eivät enää jättäisi lisätyövoimaa palkkaamatta kasvavan byrokratian pelossa.

Määräaikaisia työsopimuksia pitäisi EK:n mielestä saada tehdä nykyistä kevyemmin perustein. Laista pitäisi EK:n mielestä poistaa vaatimus "perustellusta syystä" kun kyse on alle vuoden mittaisista työsopimuksista. EK:n kestotoive paikallisen sopimisen edistämisestä on myös mukana listalla.

Koulutusta EK kehittäisi luomalla tutkintoa lyhyempiä ammatillisia koulutuksia. Niillä voitaisiin kouluttaa osatyökykyisiä, työttömiä tai eläköityviä esimerkiksi hoiva-avustajan tai työpaikkaohjaajan tehtäviin. Oppisopimuskoulutukseen ohjattaisiin palkkatukea erityisesti oppisopimusopiskelijoiden työllistämiseen.

Huippuosaajista voitaisiin EK:n mielestä kilpailla paremmin lieventämällä ulkomaalaisten asiantuntijoiden verotusta Ruotsiin verrattuna. EK soveltaisi valtiovarainministeriön verotyöryhmän ehdotusta vuodelta 2017, niin että ylintä verokantaa sovellettaisiin 120 000 eurosta alkaen.

EK päättää listansa esittämällä keinoja työntekijöiden liikkuvuuden edistämiseksi. Verotuksen matkakuluvähennys pitäisi tuplata 14 000 euroon, muuttokustannusten korvaukset pitäisi muuttaa verovapaiksi ja työsuhdeasuntovähennyksen tasoa tulisi nostaa. Lisäksi työnhausta johtuvien kustannusten verovähennyskelpoisuutta pitäisi laajentaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Poliisi auttaa jengiläisiä irtautumaan kahleista, toiminnan keskiössä keskinäinen luottamus
  2. Hollolassa toivotaan lisäselvityksiä kierrätyspuistosta, vaikutukset luontoon ja alueen asukkaisiin huolettavat
  3. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa
  4. Antti Tuisku tekee paluun lavalle tänä kesänä koronasta huolimatta – Valittu kansa kuullaan ensimmäistä kertaa livenä nettikeikalla
  5. Näyttelijä Kari Hietalahti meditoi vapa kädessä - "Kun tälle lajille antaa sydämensä, se on ikuista"
  6. Veijo Baltzarin ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinnassa uusi epäilty – kaikkiaan epäiltyjä on nyt neljä
  7. Tavallisesta pankkituotteesta tuli lomautetuille kriisiapu – kahdessa kuukaudessa haettu yli 210 000 lainanlyhennysvapaata
  8. Lukijalta: 500 euron palveluseteli fysioterapiaan auttaisi vanhuksia ja yrityksiä
  9. Pääkirjoitus: Poikkeustila jakoi perheet
  10. Miljoonia euroja jää lahjoittamatta koronan vuoksi – avustusjärjestöt suunnittelevat yhdessä, miten feissarit voivat palata katukuvaan
  11. Mehiläispesien vuokraus kiinnostaa Lahden seudulla – pörriäisten puuhia voi tarkkailla omalla pihalla
  12. Mukkulan poika lähtee haastamaan salibandyväkeä tyhmillä kysymyksillä ja pöllyttämällä ajatusmaailmaa
  13. Hanna Myyrän Esalainen: Ihan kuin olisi ulkomailla kotimaassa
  14. Uudessa lahtelaisessa autopesulassa asiakkaalle luvataan alle minuutin jonotusaikaa
  15. Palokunta sammutti maastoa Lahdessa, taustalla ehkä nuotioleikit

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.