Iran ei piittaa uusista pakotteista – kiistää, että Yhdysvallat olisi onnistunut kyberiskussaan

Yhdysvaltojen ja Iranin suhteet ovat kiristyneet äärimmilleen viime päivinä. Iran ilmoitti viime viikolla ampuneensa alas yhdysvaltalaisen lennokin. LEHTIKUVA / AFP PHOTO / US AIR FORCE / HANDOUT

STT

Iran kiistää, että Yhdysvallat olisi onnistunut tekemään kyberiskun sitä vastaan.

Mediatietojen mukaan Yhdysvallat teki Iranin sotilastietojärjestelmiin kohdistuvan kyberhyökkäyksen viime viikolla. Isku kohdistui Iranin rakettien ja ohjusten laukaisua kontrolloiviin järjestelmiin.

Iranin viestintäministerin mukaan maata vastaan ei ole koskaan tehty onnistunutta kyberiskua.

– Tiedotusvälineet kysyvät, onko väitetty Irania vastaan kohdistettu kyberisku totta. Yhtään onnistunutta iskua ei ole tehty, vaikka yritystä heillä on riittänyt, ministeri Mohammad Javad Azari Jahromi kirjoittaa Twitterissä.

Ministerin mukaan pelkästään viime vuonna Iran torjui 33 miljoonaa sitä vastaan suunnattua kyberhyökkäystä.

Iran ihmettelee, mitä uusia pakotteita voi muka olla

Presidentti Donald Trump on ilmoittanut määräävänsä Iranille "merkittäviä" uusia pakotteita tänään. Jo ennen pakotteiden julkistamisesta Iran totesi, ettei niillä tule olemaan mitään vaikutusta.

– Emme todellakaan tiedä, mitä (ne uudet pakotteet) ovat ja mihin ne enää tähtäävät, mutta olemme sitä mieltä, ettei niillä ole mitään vaikutusta, maan ulkoministeriötä edustava Abbas Mousavi kommentoi.

– Onko olemassa enää mitään sellaisia pakotteita, joita Yhdysvallat ei olisi kohdistanut maahamme viime aikoina tai viimeisen 40 vuoden aikana?

Venäjä puolestaan tuomitsi Yhdysvaltojen Iranille suunnittelemat uudet pakotteet laittomaksi.

Välit kiristyneet äärimmilleen

Yhdysvaltojen ja Iranin suhteet ovat kiristyneet äärimmilleen viime päivien selkkausten takia. Molemmat maat ovat kuitenkin sanoneet haluavansa välttää sotatoimia.

Perjantaina Trump sanoi, että Yhdysvallat oli valmiina tekemään sotilaallisen iskun Iraniin, mutta hän päätti viime minuuteilla perua hyökkäyksen. Iskulla olisi vastattu yhdysvaltalaisen lennokin alas ampumiseen.

Iran ilmoitti viime viikolla ampuneensa alas yhdysvaltalaisen lennokin, joka loukkasi maan ilmatilaa. Yhdysvaltojen mukaan lennokki lensi kansainvälisessä ilmatilassa.

Trumpin mukaan Yhdysvaltojen vastaiskulla olisi ollut suhteettoman kova hinta, koska siinä olisi voinut kuolla 150 ihmistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Voiko Lahdessa pian nauttia terassioluen parkkiruudussa? Kaupunki pohtii uusia terassipaikkoja ja nykyisten laajennuksia keskustassa
  2. Padasjoen suuri maastopalo saatu hallintaan – sammutustyöt jatkuvat yön yli
  3. Päijät-Hämeen tyly linja: Omaishoidon tukea vaikea saada ja vapaat jäävät usein pitämättä – sosiaaliasiamies huolissaan jaksamisesta
  4. Lahden sivistyslautakunnassa erikoinen äänestysepisodi, puheenjohtaja järjesti uusintaäänestyksen vastoin lakimiehen ohjetta
  5. 27.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä vakaa, sairaalahoidossa ei yhtään koronapotilasta
  6. Kunta-alalle saatiin neuvottelutulos uusista työehdoista
  7. Kampustyömaa sulkee Kannaksenkadun - tuo Lahteen myös uuden kadunnimen
  8. Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi roimasti Päijät-Hämeessä - Lahdessa korkein työttömyysaste
  9. "Tämä on oikea tapa lopettaa kouluvuosi" – lauluyhtye Club for Five pyysi lahtelaisopettajan mukaan Suvivirteen
  10. Lahden keskustan tuntumassa on liikkunut viime päivinä useita hirviä – "Kun vasat lähtevät emon luota, ne poukkoilevat ympäriinsä"
  11. Kesän asfalttiurakka käynnistyi Heinolassa
  12. Lahti Soccer pelataan kesäkuussa, myös Masto Cupin aikataulu edelleen voimassa
  13. Mika Lehto heräsi avunhuutoihin mökillään Sysmässä ja pelasti vedenvaraan joutuneen miehen – Päijät-Hämeen pelastuslaitos palkitsi uroteosta
  14. Kuusi päijäthämäläistä taksiyrittäjää kimpaantui Kela-kyytien menettämisestä – Sopimusrikkomuksesta vaaditaan yli 700 000 euron korvauksia
  15. Lahtelainen Kino Iiris aloittaa näytökset tarkkoja koronarajoituksia noudattaen - enintään 19 katsojaa saliin kerralla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.