Oikeudenkäyntiä pohjoismaisten retkeilijöiden surmasta lykättiin Marokossa

Syytettyjä on yhteensä toistakymmentä. Kolmea pääepäiltyä uhkaa kuolemanrangaistus. LEHTIKUVA/AFP

STT

Marokossa tuomioistuin on siirtänyt kahdella viikolla kahden pohjoismaalaisen retkeilijänaisen surman oikeuskäsittelyä. Lykkäystä pyysivät syytettyjen asianajajat pystyäkseen perehtymään paremmin tapaukseen.

Syytettyjä on yhteensä yli 20, joista kolmea pääepäiltyä uhkaa kuolemanrangaistus.

24-vuotiaan tanskalaisnaisen ja 28-vuotiaan norjalaisnaisen ruumiit löydettiin läheltä kaksikon telttapaikkaa noin kahden tunnin kävelymatkan päästä Imlilin turistikylästä joulukuussa. Naisten kurkut oli viilletty auki, minkä jälkeen heidät oli mestattu.

Sosiaalisessa mediassa julkaistiin video toisesta veriteosta. Siinä viitataan "Allahin vihollisiin" ja sanotaan teon olevan kosto Syyrian taistelijoiden puolesta. Toisessa videossa yksi epäillyistä murhaajista vannoo uskollisuutta äärijärjestö Isisin johtajalle Abu Bakr al-Baghdadille.

Tutkijoiden mukaan "solua" inspiroi Isisin ideologia, mutta Marokon viranomaisten mukaan syytetyillä ei ole ollut yhteyksiä Isisiin. Isis ei myöskään ole ottanut veritekoja nimiinsä.

Naiset opiskelivat yhdessä etelänorjalaisessa yliopistossa ja olivat yhteisellä kiertomatkalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Korona kiihdytti sairaalasänkyjen kysyntää – Hollolassa tehdasta pyörittävän Lojerin työllisyystilanne pysyi hyvänä, vaikka osia saadaan edelleenkin odotella Kiinasta
  2. Lahden keskustan nopeusrajoituksia lasketaan – muutoksella halutaan kasvattaa turvallisuutta ja vähentää meluhaittoja
  3. Lahden konserttitalon tornista löytyi kosteutta – Lahden kaupungilta painavat terveiset rakennuttajalle
  4. Lahdessa kuvataan elokuvaa ekologisesti – näin se onnistuu
  5. Vanhojen henkilöllisyystodistusten käytöstä luovutaan OP:n konttoreissa
  6. Puu kaatui sähkölinjalle Lahden Renkomäessä – tie oli osittain poikki Johtokadulla
  7. Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  8. Enemmistö Asikkalan päättäjistä aikoo puoltaa Vääksyn Yhteiskoulu -hankintaa, josta päätetään tänään, mutta viime hetken soraäänet ovat äänekkäitä – kuntaa syytetään tietojen salailusta, ESS selvitti mistä on kyse
  9. Vesijeteillä pörrääminen Lahden sataman alueella poikii valituksia – Vesijärvellä ajelua rajoitetaan, mutta poliisin mukaan "juuri kukaan jeteillä liikkuvista ei tiedä siitä", tarkista tästä paikat, joihin jeteillä ei ole asiaa
  10. Neljä uutta koronavirustartuntaa todettu vuorokauden aikana
  11. Tiesitkö, että Lahden taidemuseon kokoelma-aineistoja näkee nyt myös netistä? – Finnassa on julkaistu jo noin kolmesataa museon teosta
  12. Maailman tunnetuimpiin elokuvasäveltäjiin kuuluva Ennio Morricone on kuollut
  13. Dronen lennättäjä ei aio jäädä tähdenlennoksi – yritystoiminta ilmakuvauksen parissa kouli lahtelaisen Pyry Selinin, 14, eroon esiintymiskammosta
  14. Lahden konservatorion remontti laahaa jäljessä aikataulustaan – "Tärkeintä on, että tilat saadaan kuntoon ja työt tehdään huolella"
  15. Reportaasi: Seurasimme kuukauden ajan ensikertalaisia mansikkapellolla – suomalaiset vetivät vertoja jopa ukrainalaisille

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.