HS: Maarit Feldt-Ranta arvelee elävänsä enää kuukausia – saa vain palliatiivista hoitoa

SDP:n entinen kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta kertoi sairaudestaan HS:n haastattelussa. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen

STT

SDP:n entinen kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta kertoo Helsingin Sanomille, että hän saa mahasyöpäänsä enää palliatiivista eli oireita lievittävää hoitoa. Feldt-Ranta arvelee voivansa elää enää kuukausia.

Hän kertoo, ettei halua enää kemoterapiaa. Hoito voisi ehkä hieman pidentää elinaikaa, mutta elämästä olisi vaikea nauttia, hän sanoo.

Feldt-Rannalla todettiin mahasyöpä ensimmäisen kerran vuonna 2009. Syöpä uusiutui vuonna 2013, ja silloin hän oli lähes vuoden sairauslomalla.

Feldt-Ranta kertoi tammikuussa, että mahasyöpä on jälleen uusiutunut. Hän jäi tuolloin sairauslomalle eikä hakenut enää jatkokautta eduskuntaan.

Feldt-Rannalla on kaksi omaa lasta, yksi lapsenlapsi ja entisen puolison tytär. Feldt-Ranta on SDP:n entinen puoluesihteeri, pitkäaikainen puoluehallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja.

Feldt-Ranta sanoo HS:n haastattelussa eläneensä nyt pidempään kuin ensimmäisen kerran sairastuttuaan oletti.

– Vaikka elämäni loppuu nyt, niin ei minulla ole sellainen olo, etten olisi ehtinyt elää. Olen ollut ihan hyvä ihminen ja olen tehnyt ihan hyviä asioita. Minulla on ollut vaikeuksia, mutta myös iloinen ja valoisa elämä. Olen tyytyväinen, että olen ollut yhteiskunnallisesti hyödyksi, hän sanoo.

– En ole koskaan haikaillut muualle. En toisiin tehtäviin enkä toisiin elämäntilanteisiin.

– Tämä on nyt näin, hän jatkaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.