Pääesikunnan lakimies: Ilmavoimien ex-komentaja kertoi päättäneensä, ettei alaisen toimia tutkita – Eskelinen vetosi osaamattomuuteen ja heitti pallon Pääesikunnalle

Ilmavoimien entisen komentajan Sampo Eskelisen syytettä käsiteltiin Helsingin hovioikeudessa maanantaina. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT

Lemmenjoki-jupakassa kuultiin tänään ristiriitaisia puheenvuoroja siitä, miksi esitutkintaa Karjalan Lennoston ex-komentajan, eversti evp. Markus Päiviön törkypuheista ja alkoholinkäytöstä ei aloitettu heti.

Lemmenjoen Lapinmajalla syyskuussa 2017 sidosryhmäharjoitusta johtaneen eversti Päiviön syytetään muun muassa juoneen liikaa alkoholia, haukkuneen alaisiaan ja loukanneen harjoitukseen kutsuttuja sidosryhmien edustajia.

Syyttäjän mukaan Ilmavoimien silloinen komentaja Sampo Eskelinen sai harjoituksessa olleilta everstin käytöksestä tarkan kuvauksen heti viikonlopun mittaisen harjoituksen jälkeen, mutta viivytteli esitutkinnan aloittamista.

Eskelinen kertoi tänään oikeudessa, että saatuaan tiedot hän ojensi Päiviötä ja ajoi tämän siirtoa toisiin tehtäviin. Hän kertoi saaneensa neuvoja, joiden mukaan kyseeseen tulisivat lähinnä asianomistajarikokset, eikä ole rikosnimikettä, jolla esitutkinnan voisi aloittaa.

Itse hän kertoi olevansa kokematon kurinpitoesimiehenä.

– Olin puun ja kuoren välissä: Minun pitäisi päättää rikosnimike, tehdä itse selvitystyö, millä perusteella käynnistäisin itse esitutkinnan. Olen todennut, että olen kyvytön siihen ja jonkun pitäisi tehdä se valmistelutyö, Eskelinen sanoi.

Syyttäjä vaatii Eskeliselle sakkoja palvelusrikoksesta. Eskelinen kiistää syyllistyneensä rikokseen.

Jäi odottamaan Pääesikunnan ohjeita

Eskelinen sanoi oikeudessa, että kertoi Pääesikunnan oikeudellisen osaston päällikölle Tuija Sundbergille kahteen kertaan Päiviön toiminnasta ja sai kertomansa mukaan kuittauksen, että Pääesikunta hoitaa asiaa. Hän sanoi jääneensä odottamaan toimintaohjeita Pääesikunnasta.

Oikeudessa kuultiin myös Sundbergiä, joka kertoi täysin päinvastaista. Hän kiisti valan vannoneena todistajana saaneensa Eskeliseltä tietoa Päiviön tekemisistä.

Hän kuuli kertomansa mukaan Lemmenjoen fiaskosta Pääesikunnan tiedusteluosastolta vasta joulukuun alussa. Sen jälkeen hän alkoi selvittää, mitä asialle on tehty.

Tutkintapyyntöä ei ollut Ilmavoimista Pääesikuntaan tullut. Sundberg selvitti asiaa esimiehiltään, muun muassa Puolustusvoimain komentajalta Jarmo Lindbergiltä, joka vaikutti hänen mukaansa hämmästyneeltä ja lupasi soittaa Eskeliselle.

– 15. päivä joulukuuta Eskelinen soitti minulle, ja sanoin sitten hänelle, että meidän tietoon on tullut tällainen tapahtuma. Ja että meidän tietojen mukaan siellä olisi epäilyjä sotilasrikosten tunnusmerkistöjen täyttävästä käytöksestä. Puhelun alkuun hän totesi, että hän on tehnyt jo päätöksen, että esitutkintaa ei toimiteta, Sundberg sanoi.

Kun Sundberg kysyi Eskeliseltä perusteita, ääni kellossa muuttui.

– Hän alkoi epäröidä ja sanoi, ettei tällaista päätöstä olekaan tehty.

Tutkintapyyntö tehtiin puhelun jälkeen

Eskelisen version mukaan oikeudellisen osaston päällikkö soitti hänelle eikä toisin päin.

– Olin yllättynyt, kun 15. joulukuuta asessori soitti minulle ja sanoi, että tehkää rikosilmoitus ja muistutti minua lainkohdista. Hän kertoi minulle, että esitutkinta tulee tehdä viiveettä ja on syytä ryhtyä toimiin heti. Pikkuisen hämmästelin sitä.

Lopulta Eskelinen allekirjoitti tutkintapyynnön eversti Päiviön toiminnasta 18. joulukuuta.

Sundbergin mukaan tämä oli uhkavaatimuksen tulosta.

– Sanoin hänelle, että jos hän ei käynnistä esitutkintaa, niin menen komentajan luokse ja tarvittaessa virallisen syyttäjän luokse ja saatan asian ketjua pitkin tarvittaessa harkittavaksi. Eskelinen varmaan siinä vaiheessa ymmärsi, että jos hän ei aloita esitutkintaa, on olemassa iso todennäköisyys, että joku muu sen aloittaa, Sundberg totesi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut