Pelastuslaitos raivasi kymmeniä puita ukkospuuskien jäljiltä Pohjois-Karjalassa – lehmätkin meinasivat päästä karkuun

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos suoritti myrskystä johtuen noin 70 vahingontorjuntatehtävää. Kuva liity eilisiin tuhoihin. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

STT

Eilisen ukkospuuskat ovat työllistäneet reippaasti Pohjois-Karjalan pelastuslaitosta. Pahimmillaan useita kymmeniä puita kaatui samaan kasaan muun muassa teille ja sähkölinjojen päälle. Pelastuslaitoksen mukaan puut rikkoivat myös pienten rakennusten kattoja.

Tämänhetkisen arvion mukaan pelastuslaitos suoritti myrskystä johtuen jopa 70 vahingontorjuntatehtävää. Erityisesti tuhoja korjattiin Kiteellä ja maakunnan etelä- ja keskiosissa.

Puita oli kaatunut myös junaraiteiden päälle, ja tuhoja korjattiin yhdessä Rataliikennekeskuksen kanssa. Lisäksi liikenne valtatie 6:lla oli yön aikana poikki.

Kiteellä kaatuneet puut rikkoivat lehmien aitauksen niin, että eläimet olivat vaarassa karata. Pelastuslaitos sai kuitenkin tilanteen hallintaan ennen kuin lehmät ennättivät karkuteille.

Myrsky aiheutti myös laajoja sähkökatkoja. Vielä aamuviiden aikaan Pohjois-Karjalan Sähkön alueella ilman sähköä oli reilut 1 500 asiakasta, mutta suurin osa sähkökatkoista oli saatu korjattua. Eilen iltakymmeneltä ilman sähköä oli noin 7 000 asiakasta.

Ilmatieteen laitos antoi eilen varoituksen rajusta ukonilmasta Pohjois- ja Etelä-Karjalan sekä Pohjois- ja Etelä-Savon alueille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Arviointikertomus pöllyttää Lahden johtoa kyberhyökkäyksestä – "Toiminta huolimatonta ja vastuutonta"
  2. Maauimalan avausta odotteli aamutuimaan parinkymmenen uimarin joukko – jonossa pohdittiin, ehtiikö altaaseen ollenkaan
  3. 1.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei ilmi uusia koronatartuntoja viikkoon
  4. Tapaus McCarron: "Kaupungin eettisiä ohjeita syytä täsmentää"
  5. Lahden sataman yrittäjät arvioivat tulevaa kesää vaihtelevan varovaisesti – "Ihmiset ovat olleet monta kuukautta kotona ja varmasti panta puristaa"
  6. Lahdessa seurakunnan lasten leirejä perutaan, rippikoulujen järjestämiseen muutoksia
  7. Artjärven ja Länsi-Kymen Osuuspankit suunnittelevat yhdistymistä: "Yksin emme enää pärjää"
  8. Kaksi autoa törmäsi risteyksessä Lahdessa – ei henkilövahinkoja, toinen auto hinaukseen
  9. Nuoren kännykkää ei kannata tutkia väkisin – jos luottamus on kunnossa, lapsi kertoo itse some-elämästään
  10. Näppis: Teollisuutta ja yrityksiä yritetään houkutella joka kuntaan. Nyt olisi tarjolla jättipotti eli kierrätyspuisto, joka tukee kestävää kehitystä. Hollolalla paras paikka, tänne vaan!
  11. Hammaslääkäri Ömer Acar, 31, sai jo lapsuudessa taloustiedon oppitunnin – "Isä otti setelit käteensä ja näytti konkreettisesti, mitä niille tapahtuu"
  12. Palava tavarajuna sytytti Lahden seudulla useita maastopaloja - junat myöhästelevät edelleen Lahti-Riihimäki-radalla
  13. Vierailija: Kirkko uusiutui hämmästyttävästi
  14. Ohisalo tukisi myös Lahden joukkoliikennettä
  15. Ravintolat avaavat ovensa tänään - lue yön uutiskooste

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.