San Francisco kieltämässä kasvojentunnistuksen

Kasvojentunnistusohjelmien tiedetään toimivan epävarmasti esimerkiksi naisten tai tummaihoisten kohdalla. LEHTIKUVA/AFP

STT

Yhdysvalloissa San Francisco on kieltämässä kasvojentunnistusteknologian käytön ensimmäisenä amerikkalaiskaupunkina, kertoi BBC. Lain voimaantulon jälkeen myös kaikki uusi valvontateknologia täytyisi hyväksyttää kaupungin viranomaisilla.

Lakiesityksen kannattajien mukaan nykyinen teknologia on toiminnaltaan epävarmaa ja sen käyttö loukkaa tarpeettomasti ihmisten yksityisyyttä. Kasvojentunnistusohjelmien tiedetään toimivan epävarmasti esimerkiksi naisten tai tummaihoisten kohdalla.

Lakiesityksen arvostelijoiden mukaan teknologian kieltäminen vaikeuttaa rikosten torjuntaa ja totaalikieltoa parempi päätös olisi ollut määräaikainen kielto.

Lakiesityksestä äänestetään vielä toisen kerran ensi viikolla. Jos se hyväksytään myös tuolloin, laki astuu voimaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kuusi päijäthämäläistä taksiyrittäjää kimpaantui Kela-kyytien menettämisestä – Sopimusrikkomuksesta vaaditaan yli 700 000 euron korvauksia
  2. Päijät-Hämeen matkailualan yrittäjät tekevät yhteistyötä, jotta täällä ensi kertaa lomailevat ihastuisivat alueeseen: "Meidän pitää hurmata heidät", toteaa Lahti Regionin toimitusjohtaja
  3. Mika Lehto heräsi toukokuun alussa avunhuutoihin mökillään Sysmässä ja pelasti vedenvaraan joutuneen miehen – Päijät-Hämeen pelastuslaitos palkitsi uroteosta
  4. Lahti Aqua -konsernissa vakava työtapaturma – kätensä menettänyt vaatii oikeusteitse korvauksia
  5. Kortteliliigan Ropponen muistuttaa perinteisten tukijoiden ahdingosta – ei laskua ensimmäiseksi heille
  6. Vääksyn seurakuntakodin rakennustyömaalla on tehty töitä jo reilu viikko – katso ilmakuvat työmaalta
  7. Jotain hyötyä poikkeusoloista – Järvisen perhe rakensi upean puumajan kotipihalleen Vääksyyn
  8. Lahden Mustankallion tunnelin valaisinviat korjataan – tunneli pois käytöstä
  9. Tutkijatohtori on myös performanssitaiteilija – Rebekah Rousi on pitänyt 27 tunnin luentomaratoneja elinikäisestä oppimisesta
  10. Eduskunta kannattaa EU:n Green Dealia – Katso eduskuntaryhmien vastaukset
  11. 26.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä kasvoi yhdellä eilisestä
  12. Pienet kaupat kasvattavat suosiotaan, ja kulutuskäyttäytymisen muutosta on havaittu Lahdessakin – "Suuren ostoskärryn täyttäminen ei välttämättä enää ole ykkösjuttu"
  13. KymiRingin tapahtumatoiminta alkaa kesällä pienimuotoisesti – "Ensisijaisena tavoitteena on vuokrata rataa ryhmille"
  14. Isoja organisaatioita kipparoidaan läpi koronan viestintä edellä, mutta ajan epävarmuus vaatii pomoiltakin paljon – "Johtajallakin on lupa olla ajoittain hämmentynyt"
  15. Saara Larkion Esalainen: Pois alta, täysi taimikärry tulee sinua kohti, eikä meitä pysäytä kuin lokakuu

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.