Saksan talous ponnahti takaisin kasvuun

Saksa on Suomen tärkein vientimaa. Kuva Leverkusenista. LEHTIKUVA/AFP

STT

Saksan talous palasi alkuvuonna jälleen kasvun tielle viime vuoden heikon jälkipuoliskon jälkeen. Euroopan suurin talous kasvoi tammi-maaliskuussa ennakkotietojen mukaan 0,4 prosenttia edelliseen neljännekseen verrattuna, kertoi maan tilastovirasto Destatis.

Viime vuoden lopulla Saksa vältti vain täpärästi ajautumisen taantumaan. Viime vuoden kolmannella neljänneksellä Saksan talous supistui 0,2 prosenttia, ja vuoden loppuneljänneksellä talous ei kasvanut eikä supistunut.

Vakiintuneen määritelmän mukaan kansantalous on taantumassa, kun bruttokansantuote pienenee kahden peräkkäisen vuosineljänneksen ajan.

Saksan talouskasvun piristyminen on hyvä uutinen myös Suomelle, sillä Saksa on Suomen tärkein vientimaa. Viime vuonna Suomen tavaraviennistä 15 prosenttia suuntautui Saksaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Arviointikertomus pöllyttää Lahden johtoa kyberhyökkäyksestä – "Toiminta huolimatonta ja vastuutonta"
  2. Maauimalan avausta odotteli aamutuimaan parinkymmenen uimarin joukko – jonossa pohdittiin, ehtiikö altaaseen ollenkaan
  3. Tapaus McCarron: "Kaupungin eettisiä ohjeita syytä täsmentää"
  4. 1.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei ilmi uusia koronatartuntoja viikkoon
  5. Lahden sataman yrittäjät arvioivat tulevaa kesää vaihtelevan varovaisesti – "Ihmiset ovat olleet monta kuukautta kotona ja varmasti panta puristaa"
  6. Lahdessa seurakunnan lasten leirejä perutaan, rippikoulujen järjestämiseen muutoksia
  7. Kaksi autoa törmäsi risteyksessä Lahdessa – ei henkilövahinkoja, toinen auto hinaukseen
  8. Nuoren kännykkää ei kannata tutkia väkisin – jos luottamus on kunnossa, lapsi kertoo itse some-elämästään
  9. Näppis: Teollisuutta ja yrityksiä yritetään houkutella joka kuntaan. Nyt olisi tarjolla jättipotti eli kierrätyspuisto, joka tukee kestävää kehitystä. Hollolalla paras paikka, tänne vaan!
  10. Hammaslääkäri Ömer Acar, 31, sai jo lapsuudessa taloustiedon oppitunnin – "Isä otti setelit käteensä ja näytti konkreettisesti, mitä niille tapahtuu"
  11. Palava tavarajuna sytytti Lahden seudulla useita maastopaloja - junat myöhästelevät edelleen Lahti-Riihimäki-radalla
  12. Vierailija: Kirkko uusiutui hämmästyttävästi
  13. Ohisalo tukisi myös Lahden joukkoliikennettä
  14. Koronatartunta on huolettanut päijäthämäläisiä keskimääräistä enemmän – Lahdesta tehty paljon oirearvioita THL:n uudessa palvelussa
  15. Ravintolat avaavat ovensa tänään - lue yön uutiskooste

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.