Kiina: Yhdysvaltain Huawei-päätös vaikeuttaa kauppasuhteita entisestään

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on aiemmin sanonut, että kiinalainen Huawei saattaa olla Yhdysvalloille turvallisuusuhka, sillä Huawein laitteiden pelätään vuotavan tietoja Kiinalle. LEHTIKUVA / AFP

STT

Kiinan mukaan Yhdysvaltain päätös estää kiinalaisvalmistaja Huawein pääsy maan markkinoille vaikeuttaa maiden kauppasuhteita entisestään. Kiina vaatii Yhdysvaltoja lopettamaan "epäsopivat toimet".

Yhdysvallat kertoi aiemmin tänään, että yrityksiä voidaan vastaisuudessa kieltää käyttämästä telelaitteita, jos maan hallinnon mielestä tahot laitteiden takana ovat turvallisuusuhka. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on hyväksynyt asiaa koskevan määräyksen. Päätöksen on tulkittu olevan suunnattu nimenomaan Huaweita vastaan, sillä Yhdysvallat on syyttänyt yhtiötä vakoilusta.

Valkoinen talo ei ole kuitenkaan myöntänyt, että tuoreen päätöksen syy olisi Kiina tai Huawei.

Virkamiesten mukaan Trump haluaa pitää maan verkot ulkomaisilta vihollisilta turvassa. Jo aiemmin Yhdysvallat on kieltänyt Huaweilta pääsyn omien 5g-verkkojensa rakennustöihin.

Kiinan ja Yhdysvaltojen välit ovat jo valmiiksi kireät maiden välisten kauppakiistojen takia. Yhdysvallat päätti viime viikolla korottaa joidenkin kiinalaistuotteiden tulleja 25 prosenttiin.

Kiina pidätti kaksi kanadalaista

Trumpin päätöksen jälkeen Kiina ilmoitti pidättäneensä virallisesti kaksi kanadalaista, jotka otettiin maassa kiinni joulukuussa.

Pidätetyistä toinen on entinen diplomaatti ja toinen liikemies. Kiinan mukaan heitä syytetään "valtionsalaisuuksien varastamisesta".

Kanadalaisten pidätykset Kiinassa tehtiin joulukuussa pian sen jälkeen, kun Huawein talousjohtaja Meng Wanzhou oli pidätetty Kanadassa ilmeisesti Yhdysvaltain pyynnöstä. Hän pääsi vapaaksi takuita vastaan ja on syyttänyt Kanadaa laittomasta pidätyksestä.

Monet yhdysvaltalaiset virkamiehet ovat avoimesti puhuneet sen puolesta, etteivät maan liittolaisetkaan käyttäisi Huawein laitteita. Kaikki Yhdysvaltain liittolaiset eivät kuitenkaan ole taipuneet Huawei-boikottiin. Tämän takia Trumpin hallinto on aiemmin ajautunut törmäyskurssille eurooppalaisten liittolaistensa kanssa.

Yhdysvallat on esimerkiksi uhannut rajoittaa tiedustelutiedon jakamista Saksan kanssa, ellei maa kuuntele varoituksia. Saksan liittokansleri Angela Merkel on korostanut, että maa päättää turvallisuuttaan koskevista asioista itsenäisesti eikä Saksan hallitus ole sulkenut Huaweilta ovea 5g-verkkojensa rakennuksessa.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron taas varoitti torstaina Kiinaa ja Yhdysvaltoja "kauppa- tai teknologia sodan" uhkasta. Macronin mukaan Ranska ei suunnittele Huawein laitteiden käyttökieltoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Arviointikertomus pöllyttää Lahden johtoa kyberhyökkäyksestä – "Toiminta huolimatonta ja vastuutonta"
  2. Maauimalan avausta odotteli aamutuimaan parinkymmenen uimarin joukko – jonossa pohdittiin, ehtiikö altaaseen ollenkaan
  3. 1.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei ilmi uusia koronatartuntoja viikkoon
  4. Tapaus McCarron: "Kaupungin eettisiä ohjeita syytä täsmentää"
  5. Lahden sataman yrittäjät arvioivat tulevaa kesää vaihtelevan varovaisesti – "Ihmiset ovat olleet monta kuukautta kotona ja varmasti panta puristaa"
  6. Lahdessa seurakunnan lasten leirejä perutaan, rippikoulujen järjestämiseen muutoksia
  7. Kaksi autoa törmäsi risteyksessä Lahdessa – ei henkilövahinkoja, toinen auto hinaukseen
  8. Nuoren kännykkää ei kannata tutkia väkisin – jos luottamus on kunnossa, lapsi kertoo itse some-elämästään
  9. Näppis: Teollisuutta ja yrityksiä yritetään houkutella joka kuntaan. Nyt olisi tarjolla jättipotti eli kierrätyspuisto, joka tukee kestävää kehitystä. Hollolalla paras paikka, tänne vaan!
  10. Hammaslääkäri Ömer Acar, 31, sai jo lapsuudessa taloustiedon oppitunnin – "Isä otti setelit käteensä ja näytti konkreettisesti, mitä niille tapahtuu"
  11. Palava tavarajuna sytytti Lahden seudulla useita maastopaloja - junat myöhästelevät edelleen Lahti-Riihimäki-radalla
  12. Vierailija: Kirkko uusiutui hämmästyttävästi
  13. Ohisalo tukisi myös Lahden joukkoliikennettä
  14. Ravintolat avaavat ovensa tänään - lue yön uutiskooste
  15. Uusi tieliikennelaki tuli voimaan – esimerkiksi nämä viisi asiaa muuttuivat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.