Neljäsosa yläasteikäisistä koettanut vähentää puhelimen käyttöä onnistumatta siinä

Nuoret kertovat, että he viettäisivät mielellään toistensa kanssa aikaa ilman puhelintakin. Osa silti myöntää, että puhelimen kautta on helpompi kommunikoida kuin kasvotusten. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT

Neljäsosa yläasteikäisistä on koettanut jopa vähentää puhelimen ja internetin käyttöä, siinä kuitenkaan onnistumatta, selviää Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) mediakyselystä.

Nuoret ovat tietoisia siitä, että puhelimen käyttö häiritsee heidän keskittymistään ja untaan. Noin kolmasosa vastaajista on halunnut vähentää netin tai jonkun tietyn palvelun käyttöä.

Käytön vähentäminen koetaan kuitenkin vaikeaksi, sillä sosiaalisen median sovelluksista on tullut tärkeä kanava nuorten väliseen sosiaaliseen kanssakäymiseen. Mediakasvatuksen suunnittelija Noora Järvi kertoo tiedotteessa, että nuoret kokevat sosiaalista painetta olla eri palveluissa läsnä ja niiden kautta tavoitettavissa koko ajan.

Nuoret kertovat, että he viettäisivät mielellään toistensa kanssa aikaa ilman puhelintakin. Osa silti myöntää, että puhelimen kautta on helpompi kommunikoida kuin kasvotusten.

– On hyvä asia, että pystytään kommunikoimaan paremmin kuin ennen, mutta ihmisten kohtaaminen kasvotusten voi alkaa tuntua vaikealta eikä siten välttämättä puhuta kasvotusten niin paljoa. Paitsi jos kyseessä on paras ystävä tai joku muu läheinen, Järvi sanoo.

Nettikiusaamisesta eroon

Puhelimen ja sen tarjoamien palveluiden vähentäminen ei myöskään onnistu yksin, vaan vaatii kaverien kesken tehtyjä sopimuksia.

– Olisi kiva, että kaikki vähentäisivät kännykän käyttöä, sillä jos vain minä vähentäisin, niin muut silti käyttäisivät, jolloin siitä ei olisi apua vuorovaikutusjuttuihin. On ärsyttävää, kun kaverin kanssa ei keksi enää mitään tekemistä vaan molemmat ovat koko ajan kännykällä, yksi vastaaja kommentoi kyselyyn.

Internetin suurimmasta ongelmasta nuoret olivat yksimielisiä. He haluaisivat päästä eroon nettikiusaamisesta.

Tämän saavuttamiseksi nuoret ehdottivat, että aikuiset valvoisivat netin käyttöä ja puuttuisivat loukkaavaan käytökseen. Kyselyn pohjalta on nähtävissä, että nuoret myös itse tiedostavat oman vastuunsa siinä, että kiusaamisesta päästään eroon. Vastauksissa toistuvat toiveet siitä, että kaikki miettisivät tarkkaan sitä, miten he kohtelevat muita internetissä.

MLL:n toteuttamaan kyselyyn vastasi noin 1 500 yläasteikäistä nuorta. Suurin osa vastaajista on yläkouluikäisiä, mutta avoimen kyselyn kautta tuli myös jonkin verran vastauksia ala-asteikäisiltä ja toiseen asteen opiskelijoilta. Valtaosa vastauksista kerättiin yläkouluissa osana Empatia netissä -prosessia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Poliisi auttaa jengiläisiä irtautumaan kahleista, toiminnan keskiössä keskinäinen luottamus
  2. Hollolassa toivotaan lisäselvityksiä kierrätyspuistosta, vaikutukset luontoon ja alueen asukkaisiin huolettavat
  3. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa
  4. Näyttelijä Kari Hietalahti meditoi vapa kädessä - "Kun tälle lajille antaa sydämensä, se on ikuista"
  5. Antti Tuisku tekee paluun lavalle tänä kesänä koronasta huolimatta – Valittu kansa kuullaan ensimmäistä kertaa livenä nettikeikalla
  6. Veijo Baltzarin ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinnassa uusi epäilty – kaikkiaan epäiltyjä on nyt neljä
  7. Tavallisesta pankkituotteesta tuli lomautetuille kriisiapu – kahdessa kuukaudessa haettu yli 210 000 lainanlyhennysvapaata
  8. Lukijalta: 500 euron palveluseteli fysioterapiaan auttaisi vanhuksia ja yrityksiä
  9. Pääkirjoitus: Poikkeustila jakoi perheet
  10. Miljoonia euroja jää lahjoittamatta koronan vuoksi – avustusjärjestöt suunnittelevat yhdessä, miten feissarit voivat palata katukuvaan
  11. Mehiläispesien vuokraus kiinnostaa Lahden seudulla – pörriäisten puuhia voi tarkkailla omalla pihalla
  12. Mukkulan poika lähtee haastamaan salibandyväkeä tyhmillä kysymyksillä ja pöllyttämällä ajatusmaailmaa
  13. Hanna Myyrän Esalainen: Ihan kuin olisi ulkomailla kotimaassa
  14. Uudessa lahtelaisessa autopesulassa asiakkaalle luvataan alle minuutin jonotusaikaa
  15. Palokunta sammutti maastoa Lahdessa, taustalla ehkä nuotioleikit

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.