Huawei kommentoi Googlen päätöstä katkaista yhteistyö – lupaa jatkaa laitepäivityksiä

Yhdysvaltain valtion virastoilta on jo aiemmin kielletty laitteiden ostaminen Huaweilta. Huolenaiheena on se, että Kiinan viranomaiset käyttäisivät Huawein laitteita vakoillakseen Yhdysvaltoja. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

STT

Huawei lupaa jatkaa älypuhelintensa ja tablettiensa tietoturvapäivityksiä Googlen lopetettua yhteistyön kiinalaisyrityksen kanssa.

– Huawei jatkaa tietoturvapäivitysten ja myynnin jälkeisen asiakaspalvelun tarjoamista kaikille jo olemassa oleville Huawei- ja Honor-matkapuhelimille sekä tableteille, koskien sekä jo myytyjä tuotteita että nyt varastoissa olevia, yhtiö kertoo STT:lle sähköpostitse lähettämässään lausunnossa.

Huawei kertoo lausunnossaan osallistuneensa merkittävästi Androidin kehittämiseen ja kasvuun ympäri maailman.

Huawein mukaan yhtiö aikoo jatkossakin rakentaa "turvallista ja kestävää ohjelmistojen ekosysteemiä" asiakkailleen.

"Tällaista on osattu odottaa"

Huawein Suomen yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtaja Hennariikka Anderssonin mukaan kaikki konkreettiset seuraukset kuluttajille eivät ole tässä vaiheessa täysin selviä edes yhtiön sisällä.

– Tällä hetkellä enempää ei ole Huawein puolesta sanottavissa. Huaweissa selvitellään tätä parhaillaan ja katsotaan, miten asia etenee. Pidämme kyllä huolta siitä, ettei kuluttajien laitteiden turvallisuus ole uhattuna, Andersson kertoo STT:lle.

Anderssonin mukaan Yhdysvaltain ja Kiinan välisen kädenväännön seurauksiin on valmistauduttu jo jonkin aikaa.

– Tässä on ollut kauppasota Kiinan ja USA:n välillä menossa jo jonkin aikaa. Tällaista kehitystä on osattu odottaa, että tähän mahdollisesti mennään, Andersson sanoo.

Google on kertonut katkaisevansa yhteistyön kiinalaisen Huawein kanssa Yhdysvaltain viranomaisten määräyksestä. Yhdysvaltain hallitus pitää Huaweita uhkana kansalliselle turvallisuudelle epäillyn kiinalaisen vakoilun vuoksi.

Huawein tilannetta heikentää entisestään se, että Intel , Qualcomm ja useat muut amerikkalaiset elektroniikkavalmistajat ovat päättäneet keskeyttää tavaratoimitukset Huaweille. Asiasta kertoi Bloomberg yhtiöiden sisäisiin lähteisiin perustuen.

Google: "Noudatamme määräystä"

Googlen linjauksen seurauksena Huawein laitteet voivat jatkossa käyttää vain Androidin avoimen lähdekoodin versiota eikä Huaweilla ole enää pääsyä Googlen omiin palveluihin, kuten Gmail-sovellukseen, kertoo asiaa lähellä oleva lähde AFP:lle.

– Noudatamme määräystä ja punnitsemme sen seuraamuksia, Googlen tiedottaja kommentoi AFP:lle.

Presidentti Donald Trumpin hallinto on kieltänyt amerikkalaisia televiestintäalan yhtiöitä tekemästä yhteistyötä kansalliselle turvallisuudelle uhkana pidettyjen ulkomaisten yhtiöiden kanssa.

Teknologia-alan verkkolehti The Vergen mukaan Google on perunut Huawein Android-lisenssin, mikä tarkoittaa sitä, että Huawein älypuhelimissa ei jatkossa ole valmiina Googlen omia palveluja, joihin Android-laitteiden käyttäjät ovat tottuneet Kiinan ulkopuolella.

Lisenssin peruminen tarkoittaa myös sitä, että Huawein laitteet saavat Androidin ohjelmistopäivitykset vasta sitten, kun ne julkaistaan käyttöjärjestelmän avoimen lähdekoodin versiossa.

Suosittu puhelinvalmistaja myös Suomessa

Android-käyttöjärjestelmän Twitter-tilillä julkaistun lausunnon mukaan Google-palvelut jatkavat toimintaansa jo ennestään ostetuilla Huawein laitteilla.

– Vakuutamme, että vaikka noudatamme kaikkia Yhdysvaltain hallituksen vaatimuksia, palvelut kuten Google Play (sovelluskauppa) ja Google Play Protect (haittasovellussuoja) jatkavat toimintaansa olemassa olevalla Huawei-laitteellasi, viestissä kerrotaan.

Huawein älypuhelimet P Smart, P20 Lite, P20 Pro, ja Honor 10, Honor 9 Lite, Honor 7S, Honor Play ja Nova 3 ovat olleet Elisan ja DNA:n alkuvuoden myydyimpien puhelinten listoilla Suomessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kuusi päijäthämäläistä taksiyrittäjää kimpaantui Kela-kyytien menettämisestä – Sopimusrikkomuksesta vaaditaan yli 700 000 euron korvauksia
  2. Henkilöauto törmäsi jalankulkijaan suojatiellä Heinolassa
  3. Mika Lehto heräsi avunhuutoihin mökillään Sysmässä ja pelasti vedenvaraan joutuneen miehen – Päijät-Hämeen pelastuslaitos palkitsi uroteosta
  4. Päijät-Hämeen matkailualan yrittäjät tekevät yhteistyötä, jotta täällä ensi kertaa lomailevat ihastuisivat alueeseen: "Meidän pitää hurmata heidät"
  5. Kuluttajille myytävissä autonostimissa on hengenvaara, tuotteet palautettava ostopaikkaan
  6. Hirvi säntäili Lahden keskustan tuntumassa
  7. Jotain hyötyä poikkeusoloista – Järvisen perhe rakensi upean puumajan kotipihalleen Asikkalan Vääksyyn
  8. Lahti Aqua -konsernissa vakava työtapaturma – kätensä menettänyt vaatii oikeusteitse korvauksia
  9. Lahden Kortteliliigan Ropponen muistuttaa perinteisten tukijoiden ahdingosta – ei laskua ensimmäiseksi heille
  10. 26.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä kasvoi yhdellä
  11. Vääksyn seurakuntakodin rakennustyömaalla on tehty töitä jo reilu viikko – katso ilmakuvat työmaalta
  12. Lahden Mustankallion tunnelin valaisinviat korjataan – tunneli pois käytöstä
  13. Tietojen panttaamista, EU-asioiden viivyttelyä ja ajanpeluuta – perustuslakivaliokunnan selvitettäväksi tulee kirjava lista eduskunnan tiedonsaantivaikeuksia
  14. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa
  15. Tutkijatohtori on myös performanssitaiteilija – Rebekah Rousi on pitänyt 27 tunnin luentomaratoneja elinikäisestä oppimisesta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.