Yhdysvallat aikoo asettaa pakotteita Nord Stream 2 -putkelle

Venäjä on sanonut, että putkihanke viedään maaliin pakoteuhasta riippumatta. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

STT

Yhdysvallat aikoo pian ilmoittaa pakotteista, joita se kohdistaa Nord Stream 2 -kaasuputkihankkeelle. Asiasta uutisoi muun muassa talouslehti Financial Times.

– Nord Stream 2:n vastustus on edelleen voimissaan Yhdysvalloissa, maan energiaministeri Rick Perry kertoi toimittajille Kiovassa Ukrainan uuden presidentin Volodymyr Zelenskyin virkaanastujaisissa.

Perryn kommenteista kertoi uutistoimisto Reuters.

Perryn mukaan Yhdysvaltojen kongressi aikoo hyväksyä pakotteita koskevan lakiesityksen ja sen jälkeen presidentti Donald Trump allekirjoittaa esityksen.

Yhdysvallat on aiemmin äänekkäästi kritisoinut Itämeren pohjassa Venäjältä Saksaan kulkevan kaasuputken rakentamista. Trump on luonnehtinut Saksan ajautuvan Venäjän panttivangiksi viitaten siihen, että Saksan ja Euroopan energiariippuvuus Venäjästä kasvaa.

Venäjä on sanonut, että kaasuputkihanke viedään maaliin pakotteiden uhasta riippumatta.

Fortum: Nord Stream 2 on puhtaasti kaupallinen projekti

Myös suomalaisella energiayhtiöllä Fortumilla on osuus putkihankkeessa sen osittain omistaman saksalaisen Uniper -yhtiön kautta. Nord Stream 2:n taustalla on venäläinen energiajätti Gazprom , ja Uniper kuuluu hankkeen rahoittajayhtiöihin. Valtionyhtiö Fortum on Uniperin suurin omistaja hieman alle 50 prosentin osuudellaan.

Fortum kommentoi asiaa STT:lle sähköpostitse:

– Nord Stream 2 ei ole Uniperin projekti, vaan Uniper on yksi projektin rahoittajista. Fortum katsoo, että Nord Stream 2 on puhtaasti kaupallinen projekti, emmekä osallistu siihen mahdollisesti liittyvään poliittiseen keskusteluun. Fortum luonnollisesti noudattaa kaikkia paikallisia lakeja, asetuksia ja poliittisia päätöksiä, todetaan Fortumin viestinnän välittämässä kommentissa.

Nord Stream 2:n viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtajan Ulrich Lissekin mukaan kaasuputkiyhtiö on tietoinen, että Yhdysvalloissa keskustellaan pakotteista Nord Stream 2:een liittyviä yhtiöitä vastaan.

– Tiedämme, että on riskejä. Emme kuitenkaan odota, että mitään pakotteita asetetaan, Lissek sanoi Financial Timesin mukaan.

Perryn kommenteista uutisoi Suomessa aiemmin Helsingin Sanomat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. FC Lahden kulmapotkumaestro sai kehut voiton jälkeen – "Jos tuollaisia palloja tulee lisää, kyllä me niistä maaleja tehdään"
  2. Tulevaisuuden keskussairaalalle muurattiin peruskivi koronan vuoksi jälkikäteen Lahdessa
  3. Koiviston auton kuljettajat huolissaan työturvallisuudesta – vain harva matkustaja käyttää maskia: "Olemme kohta kaikki karanteenissa eivätkä bussit kulje"
  4. Lahdessa on nyt poikkeuksellisen paljon rottia – epäsiistit pihat ja jätekatokset houkuttelevat tuholaisia
  5. Tappioton putki jatkuu - FC Lahdelle komea kotivoitto
  6. Lahden Ahkeran 16-vuotias Ilona Mononen kiri komeasti SM-hopealle
  7. Kaksi peräänajoa Nelostiellä, molemmat onnettomuuspaikat raivattu ja liikenne sujuu
  8. Puolustusvoimat ei luovukaan Hälvälän harjoitusalueesta, taustalla "muuttunut tarve"
  9. Fc Lahden otteet pitivät - katso kuvat voittoisasta ottelusta Lahdessa
  10. Käräjäoikeus vangitsi tällä viikolla kaksi lahtelaismiestä epäiltyinä muun muassa pyörävarkauksista – poliisin hallussa on pyöriä, joiden alkuperä ei tiedossa
  11. Lahden eteläisen kehätien varrelle tulee opiskelijoiden suunnittelemaa taidetta – betoni peittyy näyttävillä maalauksilla
  12. Perussuomalaisilla 24 kuntavaaliehdokasta Lahdessa
  13. Aste räppää Ace Cornerilla lauantaina, Headland siirtyy ensi kesään
  14. Päijät-Hämeen maakuntajohtaja vaatii valtiolta nopeita työllisyystoimia – "Kriisi on päällä ja työttömyys on 1990-luvun lamavuosien tasolla"
  15. Eläkeputken poisto ja ansiosidonnaisen porrastus VM:n rohtoja työllisyyteen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.