Banksyn arvellaan maalanneen pakolaislapsiteoksen Venetsiaan

Graffiti sijaitsee Venetsian keskustassa, lähellä Campo Santa Margherita -aukiota. LEHTIKUVA / Jenni Meronen

STT

Italian Venetsiaan on ilmestynyt graffiti, jota epäillään maailmankuulun katutaiteilijan Banksyn uusimmaksi teokseksi. Autiotalon seinään, vedenrajaan maalattu teos esittää pelastusliiveihin puettua pakolaislasta, joka pitää kädessään hohtavaa soihtua.

Useiden italialaismedioiden mukaan asiantuntijat pitävät teosta 99 prosentin varmuudella Banksyn tekemänä, vaikka taiteilija itse ei ole vielä tunnustanut sitä omakseen. Teos on toteutettu Banksylle tyypillisellä sapluunatekniikalla, ja englantilaistaiteilija on ottanut aiemminkin teoksillaan kantaa pakolaiskriisiin.

Graffiti sijaitsee Venetsian keskustassa, lähellä Campo Santa Margherita -aukiota ja alle kilometrin päässä Santa Lucian rautatieasemalta. Tästä huolimatta sen olemassaoloa ei heti huomattu.

Venetsia on kuuluisa acqua alta -ilmiöstä, jossa tulvavedet nousevat kaupungin kaduille. Myös ”haaksirikkoutuneeksi” nimetty teos saattaa tuolloin kadota osittain näkyvistä.

Banksy, jonka henkilöllisyys ei ole yleisessä tiedossa, on maailman tunnetuin katutaiteilija. Hän herätti viime vuonna kohua tuhoamalla kehykseen piilotetulla silppurilla teoksensa, joka oli hetkeä aiemmin myyty huutokaupassa lähes miljoonan euron hintaan.

Venetsian biennaalikin ottaa kantaa

Italialaisen Artribune-taidelehden mukaan graffiti on todennäköisesti tehty 9–10. toukokuuta välisenä yönä. Samaan aikaan kaupungissa oli alkamassa vuosittainen Venetsian biennaali -taidetapahtuma, jossa on muun muassa esillä satojen venepakolaisten haudaksi muuttunut kalastusalus.

Alus upposi Välimereen vuonna 2015 törmättyään portugalilaiseen kauppa-alukseen. Turmasta selvinneiden kertomusten ja löytyneiden ruumiiden perusteella aluksessa uskotaan olleen 600–800 ihmistä.

Vuonna 2016 Italian tuolloinen pääministeri Matteo Renzi päätti nostaa hylyn merenpohjasta antaakseen sen sisään jääneille vainajille hautajaiset. Kuukausia kestänyt, 9,5 miljoonaa euroa maksanut operaatio oli Italiassa suuri mediatapaus.

Venetsian biennaalissa Christoph Büchelin uponnutta venettä esittelevä teos ”Barca nostra” eli ”Meidän veneemme” on saanut osakseen myös arvostelua, the Guardian kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Korona kiihdytti sairaalasänkyjen kysyntää – Hollolassa tehdasta pyörittävän Lojerin työllisyystilanne pysyi hyvänä, vaikka osia saadaan edelleenkin odotella Kiinasta
  2. Putulan kylässä kirjataivas on levittäytynyt navetanparvelle – kirjastossa lainat merkitään kortille eikä palautuksia valvota
  3. Lahden keskustan nopeusrajoituksia lasketaan – muutoksella halutaan kasvattaa turvallisuutta ja vähentää meluhaittoja
  4. Hämeenkoskella on nyt yksi ravintola vähemmän - Villa Wellamo löi lapun luukulle ja hakeutui konkurssiin
  5. Lahden konserttitalon tornista löytyi kosteutta – Lahden kaupungilta painavat terveiset rakennuttajalle
  6. Lahdessa kuvataan elokuvaa ekologisesti – näin se onnistuu
  7. Vanhojen henkilöllisyystodistusten käytöstä luovutaan OP:n konttoreissa
  8. Puu kaatui sähkölinjalle Lahden Renkomäessä – tie oli osittain poikki Johtokadulla
  9. Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  10. Enemmistö Asikkalan päättäjistä aikoo puoltaa Vääksyn Yhteiskoulu -hankintaa, josta päätetään tänään, mutta viime hetken soraäänet ovat äänekkäitä – kuntaa syytetään tietojen salailusta, ESS selvitti mistä on kyse
  11. Vesijeteillä pörrääminen Lahden sataman alueella poikii valituksia – Vesijärvellä ajelua rajoitetaan, mutta poliisin mukaan "juuri kukaan jeteillä liikkuvista ei tiedä siitä", tarkista tästä paikat, joihin jeteillä ei ole asiaa
  12. Neljä uutta koronavirustartuntaa todettu vuorokauden aikana
  13. Tiesitkö, että Lahden taidemuseon kokoelma-aineistoja näkee nyt myös netistä? – Finnassa on julkaistu jo noin kolmesataa museon teosta
  14. Maailman tunnetuimpiin elokuvasäveltäjiin kuuluva Ennio Morricone on kuollut
  15. Dronen lennättäjä ei aio jäädä tähdenlennoksi – yritystoiminta ilmakuvauksen parissa kouli lahtelaisen Pyry Selinin, 14, eroon esiintymiskammosta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.