Huipputekniikan vienti supistui – lentokoneet vaikuttivat

Suurimmassa osassa muista tuoteryhmistä viennin arvo nousi. LEHTIKUVA / MESUT TURAN

STT

Huipputekniikan vienti supistui viime vuonna kaksi prosenttia 3,9 miljardiin euroon, kertoo Tulli. Supistumiseen vaikutti kuitenkin lentokoneiden viennin putoaminen liki olemattomiin. Suurimmassa osassa muita huipputekniikan toimialoja vienti sen sijaan kasvoi.

Kasvua kirjattiin muun muassa elektroniikassa ja tietoliikennevälineissä, verkko- ja mittauslaitteissa sekä tietokoneissa.

Lentokoneiden vienti tarkoittaa sitä, että suomalainen lentoyhtiö myy matkustajakoneensa ulkomaiselle leasing-yhtiölle, jolta kotimainen yhtiö vuokraa ne heti käyttöönsä. Toissa vuonna lentokoneiden viennin arvo oli 263 miljoonaa euroa, kun viime vuonna vienti jäi kahteen miljoonaan euroon.

Huipputekniikan viennin osuus kokonaisviennin arvosta jatkoi viime vuonna laskuaan. Osuus putosi 6,2 prosenttiin 6,7 prosentista.

Yhdysvallat säilyi Suomen tärkeimpänä huipputekniikan vientimaana viime vuosien tapaan. Huipputekniikan vienti Yhdysvaltoihin kasvoi viime vuonna 19 prosenttia.

Sen sijaan vienti Kiinaan laski kolme prosenttia, mutta maa säilytti asemansa toiseksi suurimpana huipputekniikan vientimaana.

Tuonnin arvo kasvoi

Huipputekniikan tuonnin arvo kasvoi viime vuonna kolme prosenttia 7,5 miljardiin euroon. Tuonti on lisääntynyt vuodesta 2014 alkaen.

Kiina oli yhä selvästi Suomen suurin huipputekniikan tuontimaa viime vuonna. Kiinan osuus tuonnista oli viime vuonna lähes 21 prosenttia. Muita suuria tuontimaita olivat viime vuonna Saksa, Yhdysvallat ja Alankomaat.

Huipputekniikan osuus Suomen kokonaistuonnista putosi viime vuonna runsaaseen 11 prosenttiin toissa vuoden vajaasta 12 prosentista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  2. Villähteellä kahden auton kylkikolari
  3. Helvetinjärven kansallispuisto hurmaa jylhillä kalliomaisemillaan – "Toivon, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että meillä on todella hienot maisemat eikä meidän tarvitse aina lähteä Kanarialle"
  4. Liian tiivis istuminen on puhuttanut FC Lahden kotipeleissä – "On vaikeaa lähteä ihmisiä siirtelemään", sanoo toimitusjohtaja
  5. Nuoret miehet ajoivat kilpaa Lahdessa, toisella yli satasen nopeus taajama-alueella
  6. Suora lähetys: Katso MiPK-Reipas-ottelu tästä tänään
  7. Seppälä ja Eder voittivat rulla-ampumahiihdon yhteislähtömestaruudet – ohilaukauksia kertyi Hollolan helteessä kosolti
  8. Rakennuskannan rekisteritiedoissa puutteita – Lahdessa tähän mennessä oikein joka neljännen kerrostalon tiedot, Hartolassa rekisteristä puuttui jopa puolet rakennuksista
  9. Turun lentoasemalla koronatestattiin koko lentokoneellinen Pohjois-Makedoniasta saapuneita matkustajia
  10. Beirutin räjähdys jätti jälkeensä kymmeniä metrejä syvän kraatterin – Libanonissa ensimmäinen ministeriero tiistaisen räjähdyksen jälkeen
  11. Keskustan puheenjohtajaehdokkaat osallistuivat Kärkölässä vuosikokoukseen, jossa kuultiin yleisön vahvoja mielipiteitä: "Toivon, että uusi puheenjohtaja nostaa puolueen suosta, johon se on joutunut"
  12. Sibeliustalon Finlandia-klubi pyrkii avaamaan ovensa syyskuussa – yritystapahtumien ja kokousten varaustilanne normalisoitumassa
  13. Rattijuoppo ajoi ulos Hartolassa – kuljettaja ja matkustajat sairaalaan
  14. Sibeliustalon pääsalin katsomo on valmis ja uutta lavaa tehdään parhaillaan – perusparannuksen jälkeisiä avajaisia kaavaillaan turvallisempiin aikoihin
  15. Louhosluvan hakijan ja mökkiläisten välit tulehtuivat Hollolan Sarvassa – "Vahinko on kevyen kranaatinheittimen iskemää pahempi"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.