Kaljuuntuminen ei ole yleistynyt, mutta se huomataan nyt varhaisemmassa vaiheessa – naisilla hiukset harvenevat yleensä tasaisesti

Miehillä kaljuuntuminen voi alkaa jo 18–20 vuoden iässä, ja se saa alkunsa yleensä ohimoilta tai päälaelta tai molemmista pikkuhiljaa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT

Suurimmalla osalla suomalaisista miehistä ja naisista on perinnöllisiä kaljuuntumisen geenejä. Miehillä kaljuuntuminen voi alkaa jo 18–20 vuoden iässä, ja se saa alkunsa yleensä ohimoilta tai päälaelta tai molemmista pikkuhiljaa.

Naisilla perintötekijöistä johtuva hiustenlähtö alkaa yleensä noin 40–60-vuotiaana, ja se näkyy useimmiten hiusten harvenemisena, jota tapahtuu tasaisesti koko päälaen alueella, Yliopiston Apteekista kerrotaan.

Ihosairaalan asiantuntijan Carl Kyrklundin mukaan perinnöllinen eli androgeeninen kaljuuntuminen lisääntyy miehilläkin iän myötä. 18–29-vuotiaista miehistä 16 prosentilla on reilusti hiustenlähtöä, kun taas 40–49-vuotiaista sitä on jo yli puolella.

Kyrklundin mukaan kaljuuntuminen on ollut yhtä yleistä kautta aikojen, mutta nykyään yhä lievemmät kaljuuntumisen muodot tunnistetaan aiempaa paremmin.

– Tämä luo vaikutelmaa siitä, että kaljuuntumista tapahtuisi yhä enemmän, Kyrklund kertoo.

Itsehoitolääkkeen suosio kasvanut

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean ylilääkärin Vesa Mustalammin mukaan kaljuuntuminen on oire, joka voi johtua useista erilaisista syistä. Perintötekijöiden lisäksi kaljuuntumisen taustalla voi olla pälvikalju eli autoimmuunitauti. Hiustenlähtö voi johtua myös jostakin toisesta sairaudesta tai lääkityksestä.

Mustalammin mukaan Suomessa on kaksi myyntiluvallista lääkevalmistetta, joiden hyväksyttynä käyttöaiheena on kaljuuntuminen. Toinen näistä on reseptilääke, jota käytetään miesten varhaisen perinnöllisen kaljuuntumisen hoitoon, ja toinen liuoksena iholle laitettava itsehoitolääke, jota käytetään perinnöllisen kaljuuntumisen hoitoon sekä miehillä että naisilla.

Kyseiset lääkevalmisteet ovat olleet kaljuuntumisen hoitokeinoja Suomessa jo vuosikymmenien ajan. Mustalammin mukaan reseptilääkkeen kulutus on laskenut tasaisesti nykytasolleen, jossa se on pysynyt vuodesta 2015.

Myös itsehoitolääkkeen suosio laski tasaisesti vuoteen 2015 asti, mutta vuosien 2015–2018 aikana sen euromääräinen myynti on kasvanut. Syitä suosion muutoksiin Mustalammi ei osaa arvioida.

– Näiden lisäksi kaljuuntumisen hoitoon käytetään myös sellaisia lääkevalmisteita, joissa kaljuuntumista ei ole hyväksytty viralliseksi käyttöaiheeksi. Naisilla tällaisena toimivat esimerkiksi ehkäisypillerit, Mustalammi kertoo.

Uusia hoitomuotoja kehitetään aktiivisesti

Ihosairaalan Kyrklundin mukaan lääkevalmisteiden lisäksi kaljuuntumista voidaan hoitaa hiustensiirroilla. Hiustensiirrossa karvatuppia siirretään ohimoille takaraivolta, joka ei ole kaljuuntumiselle yhtä herkkää aluetta.

Kyrklund kertoo, että viime aikoina Suomessa on tutkittu esimerkiksi mikroneulaushoitoja, joiden avulla saatetaan hiuspohjaan kasvutekijöitä sisältävää seerumia. Tutkimuksen alla on myös hoitomuoto, jossa kantasolujen avulla olisi mahdollista kasvattaa uusia karvatuppia.

– Koska kaljuuntuminen on todella tavallista ja nuorekkuuden tavoittelu yhä yleisempää, uusia hiustenlähtöhoitoja tutkitaan ja kehitetään aktiivisesti.

Synnytyskin voi pudottaa hiuksia

Myös voimakas stressi voi saada hiuksia lähtemään jopa kuukausien viiveellä. Yliopiston Apteekin lääketiedon koordinaattorin ja farmaseutin Leena Äyräpään mukaan niin sanottua telogeenistä hiustenlähtöä edeltää tavallisesti jokin voimakas stressitila 2–4 kuukautta ennen hiusten irtoamista. Telogeenisessä hiustenlähdössä hiukset lähtevät yleensä tasaisesti eri puolilta hiuspohjaa.

Tällaisen stressitilan voi aiheuttaa esimerkiksi vaikea infektio, krooninen sairaus, leikkaus, synnytys tai vajaaravitsemus.

Äyräpään mukaan telogeeniseen hiustenlähtöön on joissain tapauksissa mahdollista vaikuttaa elintavoilla ja ravinnolla. Jos kaljuuntuminen johtuu hiuspohjan ongelmasta tai ihosairaudesta, kuten pälvikaljusta, atooppisesta ihottumasta tai tali-ihottumasta, ongelmien asianmukainen hoito usein ehkäisee hiustenlähtöä.

Äyräpään mukaan myös monet lääkkeet aiheuttavat hiustenlähtöä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi anaboliset steroidit tai jotkut epilepsialääkkeet. Myös ehkäisypillerien aloitus tai lopetus voi saada hiuksia irtoamaan runsaasti.

– Jos hiustenlähtö on voimakasta tai se huolestuttaa, kannattaa keskustella aiheesta terveydenhuollon ammattilaisen kanssa, Äyräpää sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nähtiinkö yhtymäkokouksessa puolueiden juoni vai yksittäisten kokousedustajien irtiotto? – "Tämä vaikuttaa kokoomuksen ja keskustan sopimalta taktiikalta"
  2. 7.8. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä on varmistunut kaksi uutta koronavirustartuntaa, molemmat potilaat palanneet ulkomailta
  3. Fyysisempi, tasaisempi ja kypsempi Iikka Kangasniemi palasi Isku Areenaan jälleen Pelicansin riveihin – "Pyrkimykseni on pelata hyvällä tasolla entistäkin tasaisemmin"
  4. Lahden Ahkeran Ilona Monosen kolmen kisan urakka alkoi 3 000 metrin kullalla 17-vuotiaiden SM-kisoissa
  5. Korona ei pysäyttänyt tanssileirin järjestämistä - Lahden Tanssiopiston tanssileiri huipentui loppunäytökseen Kauppakeskus Valossa
  6. Lahtelaisen olympiavoittajan poika kisaa MasterChef-ohjelmassa
  7. Anssi Tikanmäki soittaa Sysmässä Maisemakuvia Suomesta – artisti sai kultalevyn sooloalbumistaan 36 vuoden jälkeen
  8. Nastolalaislähtöistä Ylen suosikkimeteorologia Anniina Valtosta yritettiin uran alussa vanhentaa meikillä ja vaatteilla, kunnes esiintymiskouluttaja pisti pelin poikki
  9. Punapaitoja esillä Pentti Rannan maalauksissa ja juhlanäyttelyssä Hollolassa
  10. Vakava lento-onnettomuus Intiassa – ainakin 14 kuollut ja kymmeniä loukkaantunut katkenneessa koneessa
  11. Lähijunat siirtyvät talviaikatauluihin, vaikuttaa myös Z- ja G-juniin
  12. THL: Kymmeniä suomalaisia on altistunut Virossa koronalle – Turun alueella useita koronatartuntoja Balkanilta palanneilla matkailijoilla
  13. 80-vuotias nainen joutui varkauden kohteeksi Lahdessa – arvokas kaulakoru vietiin bussipysäkillä
  14. Nuori mies piilotti elintarvikkeita paitansa alle ja poistui kaupasta maksamatta Lahden Nastolassa – tilillä kymmeniä näpistyksiä
  15. Poikkeusvuosi aiheutti ruuhkapiikin elokuulle – katso 8 tärppiä Päijät-Hämeen urheilun supervilkkaaseen tapahtumaviikonloppuun

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.