Uutisanalyysi: Keskisuurten puolueiden aikakaudella kukaan ei sanele politiikan suuntaa

Kokoomus on jälleen EU-vaaleissa suurin, mutta historiallisen alhaisella ääniosuudella. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT

Äänestäjät ovat Suomessa jakaneet vallan pitkälle tulevaisuuteen ja poikkeuksellisen laajalle joukolle. Kalenterin mukaan seuraavaksi äänestetään kuntavaaleissa noin kahden vuoden kuluttua.

EU-vaaleissa vahvistui käsitys Suomesta keskisuurten puolueiden maana. Eduskuntavaaleissa viime kuussa kaikki puolueet jäivät alle 18 prosentin rajan, ja myös EU-vaaleissa viisi kärkipuoluetta olivat entistä lähempänä toisiaan.

Kokoomus on jälleen EU-vaaleissa suurin, mutta historiallisen alhaisella ääniosuudella. Aiemmin EU-vaaleissa voittaja on kerännyt aina yli 22 prosenttia äänistä, mutta nyt kokoomus jäi 20 prosentin tuntumaan.

Viiden keskisuuren, suhteellisen tasavahvan puolueen järjestelmä tekee kotimaisesta politiikasta haastavampaa. Vanhassa maailmassa kolmesta suuresta puolueesta kaksi muodosti hallituksen rungon ja puolueet mahtuivat toistensa kanssa hallitukseen.

Perussuomalaisten ja vihreiden nousun jälkeen enemmistöön tarvitsee käytännössä kolme viidestä keskisuuresta puolueesta ja ainakin toistaiseksi SDP, kokoomus, keskusta ja vihreät eivät ole halunneet tehdä yhteistyötä Jussi Halla-ahon perussuomalaisten kanssa.

Keskustalle murskaava tuplatappio

Eduskuntavaalien jälkeen politiikan julkisuus on keskittynyt Säätytalolle, jossa vasemmistopuolueet, keskusta, vihreät ja RKP ovat hieroneet hallitusohjelmaansa. EU-vaaleissa osa äänestäjistä on perinteisesti äänestämällä kommentoinut kotimaan politiikkaa, mutta nyt tuloksessa ei ole nähtävissä selkeää vastaliikettä eduskuntavaalien tulokseen tai hallitusneuvotteluiden kokoonpanoon.

EU-vaaleissa äänestysprosentti jäi jälleen 40 prosentin tuntumaan. Kun korkeakoulutetuista suomalaisista suhteessa suurempi osa käy äänestämässä, kokoomus ja vihreät saavat hieman muita vaaleja paremman tuloksen.

Hallitusneuvotteluihin raollaan olevasta ovesta hivuttautunut keskusta jatkoi tappioputkeaan, mikä varmasti vahvistaa puolueessa kytevää kritiikkiä hallitusneuvotteluihin osallistumisesta. Eduskuntavaaleissa puolueen tulos jäi alle 15 prosenttiin ensimmäistä kertaa sataan vuoteen, EU-vaaleissa keskustan tulos romahti selkeästi kaikkien aikojen heikoimmaksi.

Väistyvä puheenjohtaja Juha Sipilä päätti kautensa kahteen murskaavaan vaalitappioon. Pääministerikausi vie miltä tahansa puolueelta ajan ja tilan uudistua, joten murskaavien tulosten jälkeen oppositiossa olisi paljon vapaampi tilanne käydä puheenjohtajakamppailua linjavaalin kautta.

Voiko Heinäluoman sivuuttaa?

SDP:n sisällä vaalitulos aiheuttaa kuhinaa, sillä komissaariksi haluava Eero Heinäluoma nousi selkeästi koko vaalien ääniharavaksi. Suomen seuraava EU-komissaari valitaan tulevasta pääministeripuolueesta, joten valinnassa on seurattu tarkasti SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen tiputtelemia vihjeitä.

Heinäluoma kertoi vaaliviikolla olevansa yhä kiinnostunut tehtävästä, mutta Rinne pudotti hänet pois pelistä sanomalla suhteellisen suoraan valitsevansa Suomen ensimmäisen naiskomissaarin. Komissaarin ei ole pakko olla parlamentaarikko, joten käytännössä Rinne valitsee parlamentissa paikkansa säilyttävän Miapetra Kumpula-Natrin tai puolueen puheenjohtajan paikalta syrjäyttämänsä Jutta Urpilaisen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden Seurahuoneella kokoontunut vihreiden ministeriryhmä esitti ympäristövaateita syksyn budjettiriiheen ja kehui kaupungin ympäristötoimia –  sisäministeri Ohisalo: "Moni voisi ottaa oppia Lahdesta"
  2. Päijät-Hämeessä todettu yksi uusi koronavirustartunta – 26 hyvinvointiyhtymän työntekijää karanteenissa
  3. Lahden Demarit väläyttää terveyskeskuspalveluiden palauttamista yhtymältä kaupungille - myös vasemmistoliitto olisi valmis irrottamaan Lahden peruspalvelut ”villiintyneestä yhtymästä”
  4. Suomessa kaksi uutta koronaan liittyvää kuolemaa ja 17 tartuntaa – TS: Turkuun Skopjesta palanneen lentokoneen matkustajista monella koronatartunta
  5. Leo Laakko ja Kari Onninen edustavat Päijät-Hämettä Ilomantsin karhunveistokilpailuissa
  6. Uudenmaankadulla Lahdessa alkaa viikkoja kestävä päällystysurakka - näin se etenee
  7. Koronavilkku-sovellukselle tavoitellaan miljoonaa käyttäjää kuukaudessa – käyttö ei vaadi henkilötietoja
  8. Tuore tutkimus: Moni nuori haluaisi itsenäistyä jo 18-vuotiaana, mutta aikataulu toteutuu harvoin – "Nuoria huolettavat etenkin rahaan liittyvät asiat"
  9. Kirja-arvio: Palkittu kirjoittajakolmikko punoo nolostumisen tunteen ympärille taidokkaan nuortenromaanin
  10. Ari Helmisen uutisanalyysi: EU tuo apua tulevaisuusinvestointeihin – Vanhasen kassakaapissa riskiskenaariot, joihin ei ole kaavaa
  11. Hämeen kauppakamari vauhdittaa yritysten hallitustyöskentelyä – hanke on yrityksille maksuton
  12. Kaksi ruorijuoppoa kiinni Päijänteellä – toinen puhalsi seulonta-alkometriin isot lukemat
  13. Kuvatempaus: Saitko komean sienisaaliin? Lähetä meille kuva
  14. Uusi biojätteen keräilykokeilu käynnistyy Lahdessa – lakimuutosta ennakoiva konsepti saattaa laajentua koskemaan koko maakuntaa
  15. Salpauksen alueella Lahdessa puhdistetaan maaperää öljystä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.