Italia ottaa käyttöön kansalaispalkan – populistihallitus aloitti köyhyyden vastaisen kamppailun

Barbara Masci irtisanottiin työpaikastaan Italiassa viime vuoden lopussa. Kansalaispalkka mahdollistaisi uuden työpaikan etsimisen rauhassa. LEHTIKUVA / JENNI MERONEN

STT

Italian populistihallitus täyttää pian yhden keskeisistä vaalilupauksistaan, kun kansalaispalkaksi nimetty tukijärjestelmä pyörähtää käyntiin ensi kuussa. Enintään 780 euron kuukausittainen tuki on suunnattu noin viidelle miljoonalle köyhyysrajan alla elävälle italialaiselle.

Yksi hakijoista on vastikään hammashoitolasta työttömäksi jäänyt Barbara Masci. Hän on tullut pienen Isaac-koiransa kanssa roomalaiseen veroneuvontatoimistoon hakemaan paitsi kansalaispalkkaa myös työttömyystukea.

– Työttömyystukea saa vain lyhyen ajan. Minulla on kotona 18-vuotias tytär, joten kansalaispalkka tulisi tarpeeseen. Toivon, että löydän uuden työpaikan, vaikka sitten Rooman ulkopuolelta tai toiselta alalta, Masci kertoo.

Kansalaispalkkaa hakee myös Rosa Scagliotti, joka toivoo täydennystä 630 euron minimieläkkeeseensä.

– 400 euroa menee vuokraan. Sen jälkeen pitää maksaa laskut ja kaikki muut kulut, kolmen lapsen entinen kotiäiti perustelee.

Kumpikaan naisista ei äänestänyt vaaleissa Viiden tähden liikettä, jonka tärkein vaalilupaus kansalaispalkka oli. Liikkeen uskotaan keränneen sen avulla ääniä varsinkin köyhästä Etelä-Italiasta.

Tuki vaatii työnhakua

Vähävaraisille tarkoitettu kansalaispalkka on nimestään huolimatta lähempänä suomalaista työttömyysturvaa kuin vastikkeetonta perustuloa. Työttömät tuensaajat allekirjoittavat työllistymissopimuksen, ja kolmannesta työtarjouksesta kieltäytyneen tuki katkaistaan.

Valtiontaloutta tarkkailevan CPI-tutkimuslaitoksen varajohtajan Giampaolo Gallin mukaan Italiassa on jo ennestään kattava työttömyysturva.

– Se mikä on puuttunut, on tuki ihmisille, jotka eivät ole koskaan tehneet töitä. Lisäksi Italiassa on ollut heikko viimesijainen taloudellinen tuki esimerkiksi niille, joiden työttömyystuki on loppunut, Galli kertoo.

Nyt voimaan tulee ensimmäinen kaikille suunnattu, toimeentuloa täydentävä valtiollinen tukijärjestelmä. Sen ulkopuolelle on kuitenkin rajattu ihmiset, joiden kotikunta on ollut Italiassa alle kymmenen vuoden ajan.

Ensimmäiset tuet maksetaan toukokuun alussa, aivan europarlamenttivaalien alla.

Valtion velka kasvaa

Tänä vuonna 6,6 miljardia euroa maksava tukijärjestelmä on yksi syistä, jotka ajoivat Italian hallituksen syksyllä budjettiriitaan EU:n komission kanssa. Gallin mukaan tuki on rahoitettu lykkäämällä valtion menoja ja ennakoimalla joitain veroja.

– Koska talouskasvu ei tule toteutumaan hallituksen ennustamalla tavalla, seurauksena on valtion velan kasvu. Muun muassa tästä syystä Italian valtion joukkovelkakirjojen lainakorot ovat jatkuvasti koholla.

Lisäksi tukijärjestelmä on pantu kasaan valtavalla kiireellä.

– Hakemusten jättö alkoi ennen kuin koko lakia oli lopullisesti hyväksytty. Nyt siihen on tehty muutoksia, eli monet, jotka ovat jättäneet hakemuksensa, joutuvat uusimaan sen puolen vuoden päästä, Galli sanoo.

Kiireen vuoksi hakemuksista on voitu tarkistaa vain niiden muodollinen pätevyys. Tarkistuksia esimerkiksi siitä, asuvatko hakijat todella siellä missä väittävät, ei ole voitu tehdä. Galli muistuttaa, että Italian harmaa talous on merkittävä ja veronkierto yleistä.

– Tästä kaikesta seuraa se, että tukea jaetaan vähän kaikille – myös sellaisille, joilla ei todellisuudessa olisi oikeutta tukeen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Liian tiivis istuminen on puhuttanut FC Lahden kotipeleissä – "On vaikeaa lähteä ihmisiä siirtelemään", sanoo toimitusjohtaja
  2. Nuoret miehet ajoivat kilpaa Lahdessa, toisella yli satasen nopeus taajama-alueella
  3. Helvetinjärven kansallispuisto hurmaa jylhillä kalliomaisemillaan – "Toivon, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että meillä on todella hienot maisemat eikä meidän tarvitse aina lähteä Kanarialle"
  4. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  5. Suora lähetys: Katso MiPK-Reipas-ottelu tästä tänään
  6. Rakennuskannan rekisteritiedoissa puutteita – Lahdessa tähän mennessä oikein joka neljännen kerrostalon tiedot, Hartolassa rekisteristä puuttui jopa puolet rakennuksista
  7. Läheisen koronakuolema sai Espanjassa asuneen Aino Suomalaisen palaamaan perheineen takaisin Lahteen – "Vuokrasin yksiön pelkästään karanteenia varten"
  8. Suomalaiset valloittivat jo Hollywoodin – kaikki elokuvat eivät vain valmistuneet
  9. Sibeliustalon Finlandia-klubi pyrkii avaamaan ovensa syyskuussa – yritystapahtumien ja kokousten varaustilanne normalisoitumassa
  10. Sibeliustalon pääsalin katsomo on valmis ja uutta lavaa tehdään parhaillaan – perusparannuksen jälkeisiä avajaisia kaavaillaan turvallisempiin aikoihin
  11. Keskustan puheenjohtajaehdokkaat osallistuivat Kärkölässä vuosikokoukseen, jossa kuultiin yleisön vahvoja mielipiteitä: "Toivon, että uusi puheenjohtaja nostaa puolueen suosta, johon se on joutunut"
  12. Louhosluvan hakijan ja mökkiläisten välit tulehtuivat Hollolan Sarvassa – "Vahinko on kevyen kranaatinheittimen iskemää pahempi"
  13. Lukijalta: Keskustan linja on hukassa ja hajaantuminen uhkaa – Nopeat käännökset karkottivat äänestäjät
  14. Esikoiskirjailija Elina Jokinen julkaisee poikkeuksellisesti samaan aikaan romaanin ja tietokirjan – "Olen aivan varma siitä että en olisi parempaan pystynyt"
  15. Sotakirjallisuudesta tuli naisten laji – Petra Rautiaisen pian ilmestyvässä romaanissa perataan Lapin sotaa ja vankileirien tapahtumia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.