Israelissa 3D-tulostettiin ihmisen sydän

STT

Tutkijat ovat onnistuneet 3D-tulostamaan ihmisen sydämen kopion Tel Avivin yliopistossa Israelissa.

– Sydämen rakenne on onnistuttu kopioimaan ennenkin, mutta ei niin, että mukana ovat myös kammiot ja verisuonet, sanoi projektia johtanut Tal Dvir.

Tulostettu sydän on kooltaan suurin piirtein samaa luokkaa kuin jäniksen sydän. Tutkijoiden mukaan jäljellä on kuitenkin vielä paljon tutkimustyötä ennen kuin 3D-tulostetut sydämet ovat sillä tasolla, että niitä voidaan käyttää elinsiirroissa.

Seuraavaksi sydän on saatava toimimaan niin, että se pumppaa verta kammiosta toiseen.

– Ehkäpä vuosikymmenen kuluttua parhaissa sairaaloissa on 3D-tulostimia elinten tulostamiseen, ja näitä toimenpiteitä tullaan tekemään päivittäin, Dvir ennakoi.

Dvirin mukaan on kuittenkin todennäköistä, että 3D-tulostaminen aloitetaan helpommista elimistä kuin sydän.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. 27.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä vakaa, sairaalahoidossa ei yhtään koronapotilasta
  2. Kuusi päijäthämäläistä taksiyrittäjää kimpaantui Kela-kyytien menettämisestä – Sopimusrikkomuksesta vaaditaan yli 700 000 euron korvauksia
  3. Työttömien työntekijöiden määrä kasvoi roimasti Päijät-Hämeessä - Lahdessa korkein työttömyysaste
  4. Mika Lehto heräsi avunhuutoihin mökillään Sysmässä ja pelasti vedenvaraan joutuneen miehen – Päijät-Hämeen pelastuslaitos palkitsi uroteosta
  5. Henkilöauto törmäsi jalankulkijaan suojatiellä Heinolassa
  6. Päijät-Hämeen matkailualan yrittäjät tekevät yhteistyötä, jotta täällä ensi kertaa lomailevat ihastuisivat alueeseen: "Meidän pitää hurmata heidät"
  7. Kuluttajille myytävissä autonostimissa on hengenvaara, tuotteet palautettava ostopaikkaan
  8. Hirvi säntäili Lahden keskustan tuntumassa
  9. Jotain hyötyä poikkeusoloista – Järvisen perhe rakensi upean puumajan kotipihalleen Asikkalan Vääksyyn
  10. Lahti Aqua -konsernissa vakava työtapaturma – kätensä menettänyt vaatii oikeusteitse korvauksia
  11. Lahden Kortteliliigan Ropponen muistuttaa perinteisten tukijoiden ahdingosta – ei laskua ensimmäiseksi heille
  12. Vääksyn seurakuntakodin rakennustyömaalla on tehty töitä jo reilu viikko – katso ilmakuvat työmaalta
  13. Lahden Mustankallion tunnelin valaisinviat korjataan – tunneli pois käytöstä
  14. Koronakriisi on koetellut erityisesti nuorten naisten toimeentuloa – Yhä useampi suomalainen tarvitsee nyt ja kesällä Kelan tukea elämiseen
  15. Tietojen panttaamista, EU-asioiden viivyttelyä ja ajanpeluuta – perustuslakivaliokunnan selvitettäväksi tulee kirjava lista eduskunnan tiedonsaantivaikeuksia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.