Sauli Niinistö lähetti Macronille ranskaksi tviitin ja otti osaa suruun

Johtajat ympäri maailan ovat esittäneet Ranskalle surunvalitteluja Notre Damen palon vuoksi. LEHTIKUVA / AFP

STT

Presidentti Sauli Niinistö on esittänyt Twitterissä suruvalittelunsa Pariisin Notre Damen tulipalon takia. Ranskan presidentille Emmanuel Macronille osoittamassaan tviitissä Niinistö kirjoittaa ranskaksi, että Suomi ottaa osaa suruun ja että ajatukset ovat Ranskan ja pariisilaisten luona.

Notre Damen historiallinen katedraali syttyi palamaan eilen illalla ja on pahoin tuhoutunut. Pariisin pelastusviranomaisen mukaan katedraalin päärakenteet on onnistuttu pelastamaan ja suojaamaan tulipalolta, mutta yli 90-metriä korkea keskitorni on romahtanut.

Myös muualla maailmassa johtajat ovat reagoineet paloon. YK:n pääsihteeri Antonio Guterres sanoo olleensa kauhuissaan nähdessään Pariisista kuvia, joissa tuli nielaisee Notre Damen. Hän kuvailee katedraalia ainutlaatuiseksi esimerkiksi maailmanperinnöstä.

– Ajatukseni ovat ranskalaisten ja Ranskan hallituksen luona, hän kirjoittaa.

Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama kirjoittaa Twitterissä, että Notre Dame on yksi maailman upeimmista aarteista.

– On luonnollista surra, kun näemme historian katoavan, mutta on myös luonnollista rakentaa huominen uudelleen, niin vahvana kuin vain voimme, hän kirjoittaa.

Trump neuvoi käyttämään sammutuskoneita

Yhdysvaltain nykyinen presidentti Donald Trump sanoi paloa "kauheaksi" ja antoi samalla sammutusohjeita Twitterissä.

– Ehkäpä lentävistä sammutuskoneista olisi apua. Nyt on syytä toimia nopeasti, presidentti neuvoi.

Ranskan varasisäministeri Laurent Nunez totesi pian Trumpin neuvon jälkeen, että sammutustöissä pitää yhä käyttää erityistä varovaisuutta. Hänen mukaansa sammutushelikoptereiden käyttö olisi aiheuttanut suuren vaaran katedraalin rakenteelle.

Saksan liittokansleri Angela Merkel kutsui pyhäkköä "Euroopan kulttuurin symboliksi" ja Lontoon pormestari Sadiq Khan puolestaan sanoi näkyä "sydäntä särkeväksi"

– Lontoo seisoo Pariisin rinnalla sen surussa ja myös ystävyydessä, kuten aina, Khan kirjoitti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. C-kirjain rintaan, kiekko päin tuomaria – Taavi Vartiaisella ei ollut ihan tavallinen lauantai-ilta
  2. "Ihan käsittämättömän makee juttu" - Tyhjästä rakennettu Finlandia Hike sai kehuja
  3. Poliisi: Missä hän on? Nuori tyttö kateissa, liikkuu ilmeisesti Lahden seudulla
  4. Lahti erotti kolme yhtymäkokousedustajaa – "Kenkää tuli, että tärähti"
  5. Finlandia Hike houkutteli osallistujia – kuuntele, kun ensimmäinen täyden matkan osallistuja ylittää maaliviivan
  6. Lahdessa kateissa ollut mies on löytynyt
  7. Tuuli-myrsky katkoo sähköjä lounaassa, etelässä ja idässä, tuuli voimistumassa osassa maata vaarallisen voimakkaaksi
  8. Tenava-Finlandiaan sentään löytyi lunta – "Sää ei kuitenkaan ole niin paha kuin ennusteet lupasivat"
  9. Peliitat pisti RoKin voittoputken poikki - Severi Lahtisen huikea yksilösuoritus toi voiton
  10. Hartolalaisen puhelinnumeroa käytettiin teknisen tuen huijaukseen – uhreina tuhansia suomalaisia
  11. Vuokramökin jätevesiä pumpattiin maastoon Asikkalassa – asukas ei uskaltanut ilmoittaa poliisille heti: teko ehti vanhentua
  12. Manserokkari myy soittimia Lahdessa – "Täällä on älyttömän kovia soittajia, oli genre mikä hyvänsä"
  13. Uusia asuntoja valmistuu Lahteen tänäkin vuonna sadoittain – Hennalassa upouusi koti maksaa 3 600 euroa neliöltä
  14. "Se tuntui täysin epätodelliselta" – lahtelainen lauluntekijä jatkoon Voice of Finlandissa
  15. "Isoja nukahduksia, joita ei saisi missään olosuhteissa tulla" – FC Lahti kompastui Hakaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.