Yhdysvaltain talous kasvoi tammi–maaliskuussa pirteämmin kuin vuosiin

New Yorkin pörssi Wall Streetillä. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

STT

Yhdysvaltain talouskasvu oli tammi–maaliskuussa odotettua voimakkaampaa. Bruttokansantuote kasvoi alustavien arvioiden mukaan 3,2 prosentin vuosivauhtia. Tämä tarkoittaa suurinta kasvua ensimmäisellä vuosineljänneksellä neljään vuoteen.

Analyytikot olivat päätyneet arvioissaan maltillisempiin ennusteisiin, sillä loppuvuonna Yhdysvaltain talous kasvoi 2,2 prosenttia. Vuodenvaihteessa Yhdysvaltain liittovaltion hallinto osittain suljettiin poliittisten budjettiriitojen vuoksi.

Virkamiesarvioiden mukaan talouskasvu olisi voinut kivuta jopa 3,5 prosentin tasolle ilman hallinnon osittaista sulkua.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tervehti lukuja ilolla.

– Tämä ylitti kaikki odotukset ja ennusteet. Mikä tärkeintä, inflaatiotaso on erittäin matala, Trump ylisti talouspolitiikkaansa Twitterissä.

Kasvua selittää esimerkiksi elpymisen merkkejä osoittanut asuntokauppa, yritysten varastojen kasvu ja paikallishallintojen kulutuksen kasvu. Lisäksi Yhdysvaltain vienti kasvoi ja tuonti kutistui.

Pirteistä luvuista huolimatta ilmassa on edelleen synkkiä pilviä, sillä etenkin yhdysvaltalaisten kulutusmenot jatkuivat vaisuina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Korona kiihdytti sairaalasänkyjen kysyntää – Hollolassa tehdasta pyörittävän Lojerin työllisyystilanne pysyi hyvänä, vaikka osia saadaan edelleenkin odotella Kiinasta
  2. Putulan kylässä kirjataivas on levittäytynyt navetanparvelle – kirjastossa lainat merkitään kortille eikä palautuksia valvota
  3. Lahden keskustan nopeusrajoituksia lasketaan – muutoksella halutaan kasvattaa turvallisuutta ja vähentää meluhaittoja
  4. Hämeenkoskella on nyt yksi ravintola vähemmän - Villa Wellamo löi lapun luukulle ja hakeutui konkurssiin
  5. Lahden konserttitalon tornista löytyi kosteutta – Lahden kaupungilta painavat terveiset rakennuttajalle
  6. Lahdessa kuvataan elokuvaa ekologisesti – näin se onnistuu
  7. Vanhojen henkilöllisyystodistusten käytöstä luovutaan OP:n konttoreissa
  8. Puu kaatui sähkölinjalle Lahden Renkomäessä – tie oli osittain poikki Johtokadulla
  9. Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  10. Enemmistö Asikkalan päättäjistä aikoo puoltaa Vääksyn Yhteiskoulu -hankintaa, josta päätetään tänään, mutta viime hetken soraäänet ovat äänekkäitä – kuntaa syytetään tietojen salailusta, ESS selvitti mistä on kyse
  11. Vesijeteillä pörrääminen Lahden sataman alueella poikii valituksia – Vesijärvellä ajelua rajoitetaan, mutta poliisin mukaan "juuri kukaan jeteillä liikkuvista ei tiedä siitä", tarkista tästä paikat, joihin jeteillä ei ole asiaa
  12. Neljä uutta koronavirustartuntaa todettu vuorokauden aikana
  13. Tiesitkö, että Lahden taidemuseon kokoelma-aineistoja näkee nyt myös netistä? – Finnassa on julkaistu jo noin kolmesataa museon teosta
  14. Maailman tunnetuimpiin elokuvasäveltäjiin kuuluva Ennio Morricone on kuollut
  15. Dronen lennättäjä ei aio jäädä tähdenlennoksi – yritystoiminta ilmakuvauksen parissa kouli lahtelaisen Pyry Selinin, 14, eroon esiintymiskammosta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.