Syyte: Opettaja lähetteli seksuaalissävytteisiä viestejä oppilaalleen Kaarinassa – toivoi saavansa pariksi päiväksi henkilökohtaiseksi seksilelukseen

Syytteen mukaan opettaja muun muassa viestitti oppilaan näyttävän vielä paremmalta ilman paitaa sekä kertoi toivovansa, että saisi oppilaan pariksi päiväksi henkilökohtaiseksi seksilelukseen. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

STT

Määräaikaisessa virkasuhteessa ollut lukion opettaja muun muassa lähetteli erittäin seksuaalissävytteisiä viestejä yhdelle oppilaalleen ja tarjosi oppilaille alkoholia Kaarinassa, kirjoittaa syyttäjä syytekirjelmässä. Syyttäjä vaatii musiikinopettajana toimineelle miehelle ehdollista vankeutta tai vähintäänkin tuntuvia sakkoja virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Syytteen mukaan opettaja muun muassa viestittioppilaan näyttävän vielä paremmalta ilman paitaa sekä kertoi toivovansa, että saisi oppilaan pariksi päiväksi henkilökohtaiseksi seksilelukseen. Oppilas oli alaikäinen.

Rikos tapahtui syytteen mukaan vuoden 2016 lopulta vuoden 2018 alkuun.

Opettaja irtisanoutui itse joulukuussa 2017. Hän kiistää syyllisyytensä.

Syytteen mukaan opettaja pyrki luomaan joihinkin oppilaisiin poikkeuksellisen luottamuksellisen suhteen ja käytti asemaansa hyväksi. Syytekirjelmässä sanotaan, että mies oli puhelin- ja viestiyhteydessä oppilaisiin myös koulunkäyntiin liittymättömissä asioissa ja kuljetti oppilaita kouluun ja vapaa-ajan tapahtumiin.

– Osa (opettajan) puheista ja viesteistä on ollut seksuaalissävytteisiä. Osa oppilaista on ollut alle 18-vuotiaita (opettajan) aloittaessa musiikinopettajana syksyllä 2015, syytteessä sanotaan.

Kiistää snapchat-viestien aitouden

Kirjallisessa vastauksessa opettaja sanoo, ettei ollut virkasuhteessa marraskuusta 2015 kesäkuuhun 2016 saakka. Opettajan vastauksen mukaan hänet rekrytoitiin irtisanotun musiikinopettajan tilalle ilman, että virka olisi julistettu haettavaksi eikä rekrytoinnin yhteydessä tehty esteettömyysselvitystä.

– (Opettaja) ei ole voinut kyseisenä aikana syyllistyä virkarikokseen, opettajan puolustus kirjoittaa vastauksessa.

Miehen vastauksen mukaan osoitettavissa ei ole muutenkaan toimintaa, joka täyttäisi virkavelvollisuuden rikkomisen tai edes virka-aseman väärinkäyttämisen tunnusmerkistön.

Syytteen mukaan mies myös salli oppilaille alkoholin käytön ja nautti alkoholia ainakin yhdellä koulun matkalla.

Opettajan vastauksessa puolestaan sanotaan, että suuri osa esitutkinnassa ja syytteessä mainituista matkoista eivät liity Kaarinan lukioon. Vastauksen mukaan opettaja ei ole voinut syyllistyä virkarikokseen vapaaehtoisena kuoron johtajana.

Mies myös kiistää, että oikeuden käsittelemät snapchat-viestit olisivat aitoja.

"En sopinut alaikäisten päästämisestä baariin"

Opettaja kiistää, että olisi sopinut ravintoloitsijan kanssa alaikäisten päästämisestä baariin. Hän sanoo, että kävi baarissa muutamien opiskelijoiden kanssa yhden oluen verran ja ajoi kaksi opiskelijaa näiden pyynnöstä heidän koteihinsa.

Mies kertoo, että on muutenkin tarpeen vaatiessa kyydinnyt opiskelijoita. Hän kiistää, että kuljettamisessa olisi ollut vääriä tarkoitusperiä.

Toisella kertaa täysi-ikäiset opiskelijat pyysivät opettajaa vastauksen mukaan näytöksen jälkeen baariin, jossa hän oli yhden oluen verran. Kolmannen kerran mies kertoi olleensa vanhempien kutsusta illanvietossa noin 30 minuutin ajan.

Kaarinan lukion Grace-musikaalin esitykset peruttiin joulukuussa 2017. Tällöin Kaarinan kaupunginjohtaja Harri Virta ja johtava rehtori Mika Rantanen kertoivat STT:lle, että musikaaliryhmää vetänyt opettaja irtisanoutui kesken määräaikaisuuden. Virran mukaan osa esiintyjistä ilmoitti, ettei jatka tuotannossa ilman kyseistä opettajaa.

Opettaja kertoi tällöin STT:lle, että uskoi syytösten johtuvan henkilökohtaisista kaunoista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hollolan Kiikunlähteen parkkipaikka poistetaan – paikalliset kyllästyivät jatkuvaan liikenteeseen ja roskiin, luonnosta kerätään jopa ulostepapereita
  2. Korkea katto ja uusi sisäänkäynti, Lahden kaupungintalon sisäpiha halutaan avoimeksi kohtaamispaikaksi
  3. Perussuomalaisten Turtiainen tviittasi huumorikuvan poliisin tappamasta miehestä – ryhmänjohtaja Tavion mukaan käytös ei ole hyväksyttävää
  4. 3.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Epidemiatilanne edelleen rauhallinen, uusia tartuntoja ei ole todettu
  5. Koronakevään ketutuksesta syntyi sarja kirkkovenekoruja, jotka pelastivat hollolalaisen kultasepän konkurssilta
  6. Lahdelle jää joukkoliikennetuista vain murusia
  7. Huvivenekin tarvitsee nyt päällikön, määrittää uusi vesiliikennelaki – "Soutuveneessäkin pitää jonkun ottaa vastuu"
  8. Suomen MM-rallia ei ajeta tänä vuonna – "Terveys ja hyvinvointi ovat aina etusijalla"
  9. Nelostien pullonkaula katoaa: Hartolan-Oravakivensalmen osuus sai rahoituksen hallituksen lisätalousarvioesityksessä
  10. Hämeen kauppakamarin kyselyn mukaan koronakriisi iski yritysten liikevaihtoon: "Konkurssiriski on noussut"
  11. Vääksynjoen muinainen silta saa muistomerkin
  12. Kiistelty laki hidasautoista voi vielä kaatua – "Useita muutoksia tarvitaan, jos ratkaisu yleensä löydetään"
  13. Rikoksilla oireilevia nuoria pitää auttaa jo vankilassaoloaikana – "Me emme tuomitse tai ylenkatso"
  14. Huuhkaja-kapteenilta tiukka kannanotto: "USA, mitä v*ttua?"
  15. Satu Jaatinen kirjoitti tietokirjan kuninkaallisista – "On kiehtovaa, kun joku ihminen voi tietää sukunsa tarinan tuhat vuotta taaksepäin"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.