Kysely: SDP suosituin puolue hallitukseen, perussuomalaiset nousussa

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja kansanedustaja, puoluevaltuuston puheenjohtaja Sirpa Paatero esittelivät puolueensa sote-askelmerkkejä tulevalle vaalikaudelle. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen

STT

SDP olisi selvästi suosituin puolue maan hallitukseen, selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) kyselystä.

Lähes puolet suomalaisista toivoo puoluetta maan hallitukseen. Seuraavaksi suosituimpia ovat vihreät 35 prosentin kannatuksella. Vihreiden perässä seuraavat kokoomus ja keskusta, jotka ovat lähes tasoissa hieman yli 30 prosentin kannatuksella.

Perussuomalaiset on ainoa puolue, jonka kannatus hallitukseen on lisääntynyt viime vuoden kesästä. Puoluetta tukee vajaa viidennes väestöstä.

SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton tukijat kaipaisivat ensi sijassa näistä puolueista muodostettua punavihreää hallituspohjaa. Perussuomalaisten kannattajille eivät kumppaniksi kelpaa oikein mitkään puolueet.

Kaksin tutkimuksen toteutti Kantar TNS Oy. Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla helmikuun alussa. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1 112. Vastaajat edustavat Manner-Suomen 18–79 vuotta täyttänyttä väestöä. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.