Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saa norjalainen Merethe Lindström. Hän on ollut ehdolla palkinnon saajaksi aikaisemminkin, vuonna 2008.
Lindström on julkaissut kuusi novellikokoelmaa ja seitsemän romaania. Hän on saanut useita muitakin kirjallisuuspalkintoja.
Suomesta ehdolla olivat Gösta Ågren runokokoelmallaan I det stora hela ja Saila Susiluoto runokirjallaan Carmen.
Kirjallisuuspalkinto on jaettu vuodesta 1962 jollakin pohjoismaisella kielellä kirjoitetulle teokselle. Palkinto on suuruudeltaan 350 000 Tanskan kruunua (liki 47 000 euroa). Tämä vuonna palkinnon saaja julkistettiin Islannissa, ensimmäistä kertaa samaan aikaan palkintojenjaon kanssa.