Uusi alkoholilaki puri Alkon myyntiin – miinusta lähes 10 prosenttia

Panimoliiton mukaan suomalaiset joivat viime vuonna olutta kolme prosenttia vähemmän verrattuna toissa vuoteen. Kuva: Lehtikuva / Onni Ojala

STT

Viime vuoden maaliskuussa voimaan astunut uusi alkoholilaki on purrut Alkon myyntiin. Yhtiö myi viime vuonna 8,5 prosenttia vähemmän juomia kuin toissa vuonna.

Alkoholiveroton liikevaihto tippui 564 miljoonaan euroon 596 miljoonasta eurosta. Liikevoitto heikkeni 46 miljoonaan euroon 53 miljoonasta eurosta.

– Alkon tulos oli budjetoitua parempi. Alkoholilain muutoksen vuoksi tulos oli ennakoidusti edellisvuotta pienempi, kertoo toimitusjohtaja Leena Laitinen tiedotteessa.

Uusi alkoholilaki sallii aiempaa vahvempien alkoholijuomien myynnin kaupoissa ja kioskeissa. Alkon mukaan alkoholin kokonaiskulutus kasvoi viime vuonna yhtiön myynnin heikkenemisestä huolimatta. Yhtiö laskee, että kokonaiskulutus kasvoi 0,6 prosenttia.

Alkon hallitus esittää, että yhtiö tilittää voitostaan 30 miljoonaa euroa valtiolle.

Oluen juonti väheni

Panimoliiton mukaan suomalaiset joivat viime vuonna olutta kolme prosenttia vähemmän verrattuna toissa vuoteen. Sen sijaan virvoitusjuomien kulutus kasvoi kymmenen prosenttia.

Muista juomista lonkeroiden menekki nousi 37 prosenttia ja kivennäisvesien 21 prosenttia. Long drinkkien kulutus jäi selvästi vähäisemmäksi kuin oluiden. Olutta myytiin 370 miljoonaa litraa ja lonkeroita 51 miljoonaa litraa.

Virvoitusjuomia myytiin 265 miljoonaa litraa ja kivennäisvesiä 91 miljoonaa litraa. Panimoiden kokonaismyynti kohosi 5 prosenttia 803 miljoonaa litraan. Panimoliiton mukaan lähes puolet juomista oli alkoholittomia.

Alkoholilain muutos salli aiempaa vahvempien alkoholijuomien myynnin päivittäistavarakaupoissa viime vuonna maaliskuun alusta lähtien.

--- Korjattu aiempaa uutista klo 10.58:

Liikevaihto tippui 564 miljoonaan euroon, ei 534 miljoonaan euroon. Tarkennettu, että kyse on alkoholiverottomasta liikevaihdosta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronavirus vei melkein perheenisä Jukka Pylvänäisen hengen – "Tauti on opettanut elämän arvoa"
  2. Lahden peräkonttikirppiksellä vanha tavara pääsee kiertoon – "Vierailu on meille jo itsestäänselvyys"
  3. Poliisilla iso operaatio Lahdessa – ei aiheuttanut vaaraa sivullisille
  4. Asikkalan Vääksyn Ranskalaisen kyläkaupan omistaja julkaisi Facebook-päivityksen nuorten kesätyöntekijöiden kaltoinkohtelusta – laaja tuki yllätti, ja kaupalle on tultu jopa Tampereelta asti
  5. FC Lahti keskeyttää oheismyynnin – SJK-pelissä ei ole kioskitoimintaa
  6. Valoihin pysähtyneet autot joutuivat kolariin Lahdessa – perään ajanut katumaasturi häipyi paikalta
  7. Tältä näyttää Vääksyyn tuleva uusi Yhteiskoulu – katso luonnoskuvat
  8. Nuoret ovat kirineet muita ikäryhmiä koronaviruksen tartuntatilastoissa, pääsyynä rento suhtautuminen rajoituksiin – "Kansa rupeaa jakautumaan"
  9. Juha Honkosen uutisanalyysi: Kulmuni maksoi ministeriöille liikaa – "Miksi palautit koko summan?"
  10. Olavi Lanun veistos koristellaan Lahdessa perjantaina
  11. United Brotherhoodin kerhotilaan asennettiin kamerat kotietsinnän yhteydessä – syyttäjän mukaan näin saatiin merkittävää tietoa ryhmästä, joka pyrkii viimeiseen asti suojaamaan johtajaansa
  12. VR lopettaa lipunmyynnin palvelupisteensä Lahdessa
  13. Vesijärven vanha asemarakennus palautetaan yli sadan vuoden takaiseen ulkoasuunsa – "Tämä on Lahden vanhoista kohteista ehkä vaikuttavin"
  14. Näppis: Ei ollut yllätys konserttitalon kosteusvaurio
  15. "Olen innoissani!" – lahtelaislähtöinen koripallovalmentaja Arttu Mannelin siirtyy Loimaalta Ura Basketin valmennuspäälliköksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.