Osakeasuntojen hinnat loikkasivat Oulussa ja Turussa, pääkaupunkiseudulla kehitys maltillisempaa

Oulussa ja Turussa osakeasuntojen hinnat nousivat noin kuusi prosenttia. Helsingin kehyskunnissa ja Vantaalla hinnat laskivat hieman. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

STT

Osakeasuntojen hintojen edestakaisin sahaava kehitys jatkui helmikuussa nousujohteisena. Tilastokeskuksen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat Suomessa tammikuusta helmikuuhun kaksi prosenttia. Muualla maassa hinnat nousivat pääkaupunkiseutua enemmän.

Voimakkainta osakeasuntojen hintojen kehitys oli Oulussa ja Turussa, joissa hinnat nousivat noin kuusi prosenttia. Helsingin kehyskunnissa ja Vantaalla hinnat puolestaan laskivat hieman.

Edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna hinnat nousivat pääkaupunkiseudulla 2,5 prosenttia ja pysyivät muualla Suomessa lähes samalla tasolla.

Hypoteekkiyhdistyksen pääekonomisti Juhana Brotheruksen mukaan osakeasuntojen hinnan nousu helmikuussa on pikemmin hetkellinen käänne kuin pysyvä suunta asuntomarkkinoilla.

– Helmikuun yhden kuukauden ennakkotiedosta ei kannatakaan tehdä liian suuria johtopäätöksiä suunnan kääntymisestä. Kolme tekijää painavat asuntojen hintoja tänäkin vuonna: vaisu väestökehitys, runsas rakentaminen ja kiristynyt rahoitus, Brotherus sanoo tiedotteessa.

Brotherus kuvaa hintojen hoipertelua poikkeuksellisena nousukauden aikana.

Asuntokauppa kävi edellisvuoden malliin

Vanhojen osakehuoneiston velaton neliöhinta on nyt koko maassa noin 2 100 euroa. Hinnan keskiarvoa pakottavat ylöspäin pääkaupunkiseudun hinnat, sillä muun Suomen neliöhinta on keskimäärin 1 650 euroa.

Helsinki liikkuu vertailussa omilla tuhatluvuillaan, siellä neliöhinta vilistää lähes 4 500 eurossa.

Tampereen osakeasuntomarkkinoilla hinnat sahasivat rajusti viime vuonna, mutta alkuvuoden aikana hinnan kehitys on maltillistunut ja palannut viime vuoden alun tasolle. Tampereella osakeasunnon velaton neliöhinta on likellä 2 500 euroa.

Tilastokeskuksen mukaan osakeasuntokauppoja on tehty tammi–helmikuussa Suomessa 6 700 kappaletta. Viime vuonna vastaavaan aikaan osakeasuntoja ostettiin reilu sata enemmän.

Tilastokeskuksen kuukausitilaston tiedot perustuvat noin 50 prosenttiin kaikista kaupoista. Kuukausitiedot tarkentuvat tulevien kuukausien aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Arviointikertomus pöllyttää Lahden johtoa kyberhyökkäyksestä – "Toiminta huolimatonta ja vastuutonta"
  2. Maauimalan avausta odotteli aamutuimaan parinkymmenen uimarin joukko – jonossa pohdittiin, ehtiikö altaaseen ollenkaan
  3. Tapaus McCarron: "Kaupungin eettisiä ohjeita syytä täsmentää"
  4. Lahden sataman yrittäjät arvioivat tulevaa kesää vaihtelevan varovaisesti – "Ihmiset ovat olleet monta kuukautta kotona ja varmasti panta puristaa"
  5. Lahdessa seurakunnan lasten leirejä perutaan, rippikoulujen järjestämiseen muutoksia
  6. Kaksi autoa törmäsi risteyksessä Lahdessa – ei henkilövahinkoja, toinen auto hinaukseen
  7. Nuoren kännykkää ei kannata tutkia väkisin – jos luottamus on kunnossa, lapsi kertoo itse some-elämästään
  8. Näppis: Teollisuutta ja yrityksiä yritetään houkutella joka kuntaan. Nyt olisi tarjolla jättipotti eli kierrätyspuisto, joka tukee kestävää kehitystä. Hollolalla paras paikka, tänne vaan!
  9. Hammaslääkäri Ömer Acar, 31, sai jo lapsuudessa taloustiedon oppitunnin – "Isä otti setelit käteensä ja näytti konkreettisesti, mitä niille tapahtuu"
  10. Palava tavarajuna sytytti Lahden seudulla useita maastopaloja - junat myöhästelevät edelleen Lahti-Riihimäki-radalla
  11. Vierailija: Kirkko uusiutui hämmästyttävästi
  12. Ohisalo tukisi myös Lahden joukkoliikennettä
  13. Koronatartunta on huolettanut päijäthämäläisiä keskimääräistä enemmän – Lahdesta tehty paljon oirearvioita THL:n uudessa palvelussa
  14. Ravintolat avaavat ovensa tänään - lue yön uutiskooste
  15. Uusi tieliikennelaki tuli voimaan – esimerkiksi nämä viisi asiaa muuttuivat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.