Yhä useampi pariskunta hakee terapiasta apua – suhdekriisi voi alkaa lapsen syntymästä tai työttömyydestä

Parisuhdeterapiaan hakeudutaan erityisesti vuorovaikutukseen liittyvien ongelmien takia. Lehtikuva / Markku Ulander

STT

Parisuhdeterapiassa käyminen on yleistynyt erityisesti viiden viime vuoden aikana. Merkittävin syy tähän on se, että terapiaan hakeutumisen kynnys on laskenut, Suomen pariterapiayhdistys ry:stä kerrotaan.

Yleisimmät parisuhdeterapiaan hakeutumisen syyt ovat vuorovaikutukseen liittyvät ongelmat: ei osata esimerkiksi kertoa omista tarpeista, ilmaista omia tunteita tai riidellä rakentavasti. Yksi suurimmista perheiden hyvinvointia kuormittavista tekijöistä taas on työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen.

– Myös suuret muutokset, kuten lapsen syntymä tai työttömyys, saattavat aiheuttaa kriisejä parisuhteeseen, Suomen pariterapiayhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Heikinheimo toteaa.

Terapeuttitalon perheterapeutin Ritva Huuskon mukaan parisuhdeterapiaan osataan hakeutua entistä aikaisemmassa vaiheessa. Uusi ilmiö koskee varsinkin nuorempia pariskuntia. Suurin osa pariskunnista on kuitenkin yhä liikkeellä liian myöhään: ongelmat ovat kasautuneet ilman, että niihin on puututtu, tai niitä on yritetty ratkoa keskenään liian pitkään.

Mehiläisen pariterapeutti ja erityistason seksuaaliterapeutti Jouni Pölönen kertoo, että viimeisin parisuhdeterapiassa käymistä koskeva tilasto löytyy Väestöliiton perhebarometristä vuodelta 2013: noin 20 prosenttia kaikista avio- ja avopareista, jotka olivat olleet yhdessä vuodesta 2005 alkaen, oli käynyt parisuhdeterapiassa kuluneen kahdeksan vuoden aikana.

Avun hakeminen yleisintä keski-iässä

Suomen pariterapiayhdistyksen Heikinheimon mukaan uutena ilmiönä on tullut se, että parisuhdeterapiaan hakeudutaan myös eläkeiässä. Yleisintä avun hakeminen on kuitenkin keski-iässä tai keski-iän lähestyessä.

Terapeuttitalon Huuskon mukaan pariskunnat, joilla löytyy molemminpuolista tahtoa ongelmakohtien perusteelliseen selvittelyyn, löytävät yleensä ratkaisut ongelmiinsa ja pysyvät yhdessä. Tämä vaatii usein uudenlaisten toimintamallien opettelua.

Heikinheimon mukaan eroon ajautuminen on yleisintä niissä parisuhteissa, joihin liittyy kolmansia osapuolia.

– Myös esimerkiksi päihde-, netti-, seksi- tai peliriippuvuus ovat usein kolmansia osapuolia suhteissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Sammutustyö Lahden Meisselikadulla jatkuu, savusta ei enää ole vaaraa
  2. Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen: "Itärataselvityksen sanoma on kristallinkirkas"
  3. Lahtelaisen kuntosaliyrittäjän mukaan koronakevät leikkasi liikevaihdosta ison siivun: "800 neliön tiloissamme saattoi olla samanaikaisesti yhdestä viiteen treenaajaa"
  4. Lahden Mukkulan viljelypalstoilla ahertaa kansainvälistä porukkaa – "Mikä voisi olla parempaa kuin olla täällä auringossa"
  5. 28.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei uusia koronavirustartuntoja maanantain jälkeen
  6. Ilkka Kuosmasen näkökulma: Konstit on monet, kun kirjastot etsivät itselleen uusia asiakkaita
  7. Suljetut ovet aukeavat Lahdessa hiljalleen – kuntosalit alkavat olla auki, ryhmäliikuntakin alkaa ensi viikolla
  8. Hoitajajärjestöt hyväksyivät kunta-alan tessin – neuvottelutuloksessa hoitoalalle oma sote-sopimus
  9. Odotus päättyy ja hyllyjen välit aukeavat, kun Lahden kirjastot avataan
  10. Lahden sivistyslautakunnassa erikoinen äänestysepisodi, puheenjohtaja järjesti uusintaäänestyksen vastoin lakimiehen ohjetta
  11. Padasjoen suuri maastopalo saatu hallintaan – kytöpesäkkeiden sammutustyöt jatkuvat mahdollisesti vielä perjantainakin
  12. Koronakriisin aiheuttama hurja konkurssiaalto voidaan vielä välttää – "On raju arvaus, että edessä olisi 1990-luvun laman kaltainen tilanne"
  13. Matti Even Esalainen: Lahdessa virkamies vie ja valtuutetut vetävät kätensä lippaan
  14. Voiko Lahdessa pian nauttia terassioluen parkkiruudussa? Kaupunki pohtii uusia terassipaikkoja ja nykyisten laajennuksia keskustassa
  15. Kampustyömaa sulkee Kannaksenkadun - tuo Lahteen myös uuden kadunnimen

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.