Arrakosken voimalaitoksen juoksutus harmittaa kyläläisiä

Heidi Nikunen

Kyläläisten mukaan syynä tyhjään koskeen on Arrakosken vesivoimalaitos, jonka juoksutukset pitävät uoman kuivana.

- Siihen aikaan kun Hämeen sähkö omisti voimalaitoksen oli tavallista, että vettä meni uomassa kunnolla. Nykyiset omistajat säännöstelevät vettä niin, että sitä ei riitä vanhaan uomaan käytännössä juuri ollenkaan, Arrakosken kyläyhdistyksen puheenjohtaja Pirjo Nylund sanoo.

Tällä hetkellä Arrakosken voimalaitos toimii ilman voimassa olevaa lupaa. Alkuperäinen lupa umpeutui vuonna 2006, mutta 2008 aluehallintovirasto myönsi jatkoluvan 50 vuodeksi. Muun muassa ely-keskus valitti jatkoluvasta, ja Vaasan hovioikeus päätti edellyttää samaa lupamenettelyä kuin perusteilla olisi uusi voimala. Uusi lupahakemus on parhaillaan käsiteltävänä Etelä-Suomen aluehallintovirastossa.

Kyläläiset ja mökkiläiset lähettivät aluehallintovirastolle alkuvuodesta 700 nimen adressin, jossa vaadittiin voimalan sulkemista ja kosken palauttamista alkuperäiseen uomaansa.

Lue lisää sunnuntain Etelä-Suomen Sanomista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.