Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuliko kotiseudun uutiset luettua viime viikolla? Testaa tietosi uutisvisassa

Neljännet koronarokotukset 60 vuotta täyttäneille alkavat maanantaina Päijät-Soten alueella

Kuntiin avataan tilapäisiä rokotuspisteitä, joihin ei tarvita ajanvarausta.

Kaikkien 60 vuotta täyttäneiden neljännet koronarokotukset alkavat maanantaina 15.8. Neljännen rokotusannoksen saa, jos edellisestä rokotuksesta on kulunut vähintään 3–4 kuukautta, eikä rokotettava ole sairastanut koronaa.

60 vuotta täyttäneet ovat jo nyt voineet varata rokotusaikoja 15. päivästä lähtien, mutta varauskirjoissa on vielä tilaa. Avosairaanhoidon vs. tulosaluejohtaja Marianne Wallinin mukaan vapaita aikoja on vielä maanantaillekin. Lahdessa Trion rokotuspisteeltä saa rokotuksia myös ilman ajanvarausta.

– [Neljännet] rokotuksethan alkoivat THL:n ohjeen mukaan keskellä kesälomakautta. 60–69-vuotiaita, ei riskiryhmiin kuuluvia, on toki jonkin verran, mutta emme odota, että se ryhmä olisi sen suurempi kuin 70–79-vuotiaat. Olemme yrittäneet varautua siihen, että meillä on riittävästi rokotusaikoja, Wallin sanoo.

Rokotusten kysyntää voi vähentää se, että väestössä on nyt paljon koronan sairastaneita, jotka eivät vielä saa neljättä annosta.

Lasten koronarokotuspäivään löytyy Lahdessa vielä vapaita aikoja

Lahdessa rokotuksen saa tällä hetkellä Trion rokotuspisteellä sekä Nastolan sote-keskuksessa. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä varautuu rokotusten kasvavaan kysyntään avaamalla joihinkin kuntiin lähiaikoina joitakin tilapäisiä walk in -rokotuspisteitä, joissa rokotuksen saa siis ilman ajanvarausta. Yhtymä tiedottaa niistä tarkemmin ensi viikon maanantaina.

Hyvinvointiyhtymän alueella annetaan nyt noin 2 000–2 200 rokotusta viikossa, ja näistä suurin osa on tehosterokotuksia. Päijät-Soten verkkosivuilla oleva tilannekuva ei tältä osin pidä paikkaansa, sillä keskiviikkona sivuilla kerrottiin viikoittaisten rokotusten määräksi vajaat 250 rokotusta. Wallinin mukaan virhe korjataan pikimmiten.

Päijät-Sote alkaa jakaa neljänsiä koronarokotteita 18 vuotta täyttäneille riskiryhmäläisille

Neljäs rokotus pyritään antamaan samalla rokotevalmisteella, jolla aiemmat rokotukset on annettu. Pfizerin ja Modernan mRNA-rokotteita voidaan käyttää myös ristiin.

Neljännen rokotuksen ovat tähänkin mennessä voineet hakea voimakkaasti immuunipuutteiset 12 vuotta täyttäneet, vakavan koronataudin riskiryhmiin 1 tai 2 kuuluvat 18 vuotta täyttäneet, 70 vuotta täyttäneet, iäkkäiden hoivakodeissa asuvat sekä iäkkäät koti- tai omaishoidon piirissä olevat sekä muut iäkkäät, joiden terveys ja toimintakyky ovat heikentyneet ja jotka eivät pärjää yksin kotona.