Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Länsi-Hollolan martat: Kasvivärjärit koolla

Länsi-Hollolan Martat kokoontuivat 28.–30.6. jokavuotisille värjäyspäivilleen paikallisen metsästysseuran majan pihalle. Kuluvan vuoden käsityötekniikaksi on valittu juuri luonnonväreillä värjääminen. Länsi-Hollolassa tämä oli jo toinen kerta, ensimmäiset värjäykset tehtiin toukokuun loppupuolella käyttäen kuivattuja sieniä ja kuoria. Nyt oli vuorossa tuoreilla kasveilla värjääminen, kuten lupiinin kukilla ja varsilla sekä maitohorsmalla, koivunlehdillä ja sananjalalla. Punasipulin kuoria oli jäljellä keväältä. Niillä saatiin ihanimmat vihreät värit niin silkkiin kuin villalankoihin. Kuivattuja verihelttaseitikkejä käytettiin oranssien sävyjen saamiseksi. Viimeisenä värjäyspäivänä paikalla oli ”avoimet ovet”, jolloin pääsi tutustumaan värjäykseen ja sen tuloksiin.

Martat esittelevät kasvivärjäystä 31.7. Tekstiilipäivässä Hollolan kirkonkylän talomuseoalueella.