Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtteri Bottaksen ja Sami Sykön kesävaatteet, Päijät-Hämeen festarit ja muut menot – lue ESS:n kesälehti ilmaiseksi koko kesän!

Leirintä Mukkulassa loppuu 2015

Lahden kaupunki ja Mukkulan leirintäalueyrittäjät ovat päässeet sopuun aluetta koskevan vuokrasopimuksen purkamisesta. Leirintäaluetoiminta loppuu syksyllä 2015. Alueelle on kaavailtu hotellia yhdessä hämeenlinnalaisen Vanajanlinna Oy:n kanssa.

Alkuperäinen kaupungin ja yrittäjien välinen sopimus oli voimassa vuoteen 2024 saakka. Kaupunki on halunnut purkaa sopimuksen, koska se haluaa kehittää Mukkulaa matkailualueena.

Kaupungingeodeetti Juha Helmisen mukaan pitkään jatkuneissa neuvotteluissa päästiin viimein sopuun ja alue siirtyy syksyn 2015 jälkeen kaupungin hallintaan.

Leirintäalueen paikalle on kaavailtu hotellia yhdessä hämeenlinnalaisen Vanajanlinna Oy:n kanssa. Hankkeesta on tehty aiesopimus ja sekin tulee kaupunginhallituksen käsittelyyn maanantaina.

Alueen kaavoitus on siirtynyt, mutta sekin saadaan Helmisen mukaan nyt vauhtiin. Ensimmäisiä selvityksiä tehdään jo piakkoin.

Mukkulassa järjestetään vuosittain erilaisia tapahtumia. Niistä tunnetuin on ensi kesänä jälleen 30000 kävijää tavoitteleva Summer Up -festivaali. Tulevat hankkeet eivät niiden rauhaa häiritse vielä vuosiin, Helminen sanoo.