Tutkinnanjohtaja Iltalehdelle: Yksi Oulun seksuaalirikoksista epäillyistä yhä vapaana

Poliisi kertoi perjantaina tutkivansa Oulussa neljää uutta seksuaalirikosepäilyä. LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA

STT

Yksi Oulun uusimmista seksuaalirikoksista epäillyistä on vielä vapaalla jalalla, kertoo jutun tutkinnanjohtaja Iltalehdelle. Oulun poliisi tiedotti eilen, että rikosepäilyjen vuoksi on otettu kiinni kolme nuorta ulkomaalaistaustaista miestä.

Poliisin mukaan neljästä epäillystä kaksi on noin 20-vuotiaita ja kaksi alle 18-vuotiaita.

Rikosylikomisario Markus Kiiskinen sanoo Iltalehden haastattelussa, että puuttuva epäilty on poliisin tiedossa, vaikka tätä ei vielä ole otettu kiinni. Kiiskinen ei kerro tarkemmin yksityiskohtia, esimerkiksi epäillyn ikää.

Epäiltyjen rikosten uhrit ovat poliisin mukaan alle 15-vuotiaita tyttöjä ja rikosten epäillään tapahtuneen viime kesän aikana. Rikosnimikkeet ovat tutkinnan tässä vaiheessa raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.

Oulussa tuli viime vuoden loppupuolella ilmi viisi muuta seksuaalirikosepäilyä, joissa epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia nuoria miehiä ja epäiltyjen rikosten uhrit 15-vuotiaita tai alle 15-vuotiaita tyttöjä. Epäiltyjä on kaikkiaan pitkälti toistakymmentä.

Laajimmassa rikosvyyhdessä useita miehiä epäillään samaan alle 15-vuotiaaseen tyttöön kohdistuneista seksuaalirikoksista. Poliisi ei tässä vaiheessa tarkenna, liittyvätkö uudet tapaukset aiempiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Enni Ahtiainen, 29, luki salaa ylioppilaaksi ja löi koko sukunsa ällikällä – "Ostin äidilleni lahjaksi lyyran ja videokuvasin reaktion, kun hän avasi paketin"
  2. Tuomo Nieminen oli juuri aloittamassa uudessa työssä johtajaylilääkärinä, kun pandemia levisi Suomeen – Lahden loistavat maastot auttoivat tuulettamaan päätä hektisinä aikoina
  3. Hankejohtaja rauhoittelee huolia hyvinvointiyhtymän yhteisyrityksestä: "Toivoisin, että henkilöstö antaisi tähän mahdollisuuden"
  4. 29.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei edelleenkään uusia koronavirustartuntoja
  5. Kisapuiston stadionin tekonurmi rauhoitetaan muutamaksi päiväksi kesäkuussa, laatutestaajat tulevat taas mittauksineen
  6. Lapsiseksirikosten tutkinta-aikoja pyritään lyhentämään, ensin kartoitetaan pullonkauloja
  7. Kolme lahtelaista matematiikanopettajaa sai stipendin kiitoksena ansioituneesta työstä – "Matematiikkaa voidaan soveltaa niin ilmastonmuutoksen kuin koronapandemian ratkaisemisessa"
  8. Vene-Tauriaisella Lahdessa alkaa uusi ravintolaprojekti, vene-drive-in, jonka autokaista palvelee ympäri vuoden: "Nyt tehdään eikä vain puhuta"
  9. Tulipalon sammutustyöt ovat jatkuneet Purkupihan palopaikalla Lahden Jokimaalla - "Varaudumme jatkamaan yön yli"
  10. FC Lahti odottaa yleisömäärälinjauksia heinäkuulle, suunnitelmat yli 500 katsojan ottamiselle ovat olemassa
  11. Lahtelaismiehellä huume-epäily Lahdessa ja Kotkassa
  12. Katso video: Lahtelaiset muusikot taltioivat Suvivirren, solistina Dimitri Keiski - katso esitys täältä
  13. Katso tästä lista Koulutuskeskus Salpauksesta valmistuneista
  14. Kysely kymmenelle suurelle kaupungille: Lastensuojeluilmoitusten määrä vajosi jopa puoleen, kiireellisiä sijoituksia paikoin enemmän
  15. Katso tästä lista LAB-ammattikorkeakoulusta valmistuneista

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Fingerpori 28.5.2020
  2. Tulipalon sammutustyöt ovat jatkuneet Purkupihan palopaikalla Lahden Jokimaalla - "Varaudumme jatkamaan yön yli"
  3. Fingerpori 29.5.2020
  4. Vene-Tauriaisella Lahdessa alkaa uusi ravintolaprojekti, vene-drive-in, jonka autokaista palvelee ympäri vuoden: "Nyt tehdään eikä vain puhuta"
  5. Enni Ahtiainen, 29, luki salaa ylioppilaaksi ja löi koko sukunsa ällikällä – "Ostin äidilleni lahjaksi lyyran ja videokuvasin reaktion, kun hän avasi paketin"
  6. Padasjoen maastopalopaikan sammutustyöt saatiin päätökseen vihdoin torstai-iltana
  7. Jokimaan palopaikalta leviää yhä savua - "Jos oireita tulee, niin asukkaiden pitää ottaa yhteyttä Akuutti24:een"
  8. Katso video: Lahtelaiset muusikot taltioivat Suvivirren, solistina Dimitri Keiski - katso esitys täältä
  9. Moottoripyöräilijä kaahasi 50 kilometrin rajoitusalueella Hollolassa
  10. Purkupiha oy:n palo huomattiin yrityksen valvomosta: "Ehdimme viritellä alkusammutusletkuja, mutta ei tulipalo ollut hallittavissa". Lähiyrityksestäkin riennettiin apuun, koska "naapuria ei jätetä"
  11. Poliisi löysi kadoksissa olleen Orimattilassa
  12. Kolme lahtelaista matematiikanopettajaa sai stipendin kiitoksena ansioituneesta työstä – "Matematiikkaa voidaan soveltaa niin ilmastonmuutoksen kuin koronapandemian ratkaisemisessa"
  13. Sammutustyö Lahden Meisselikadulla jatkuu todennäköisesti perjantaiaamuun saakka, savusta ei enää ole vaaraa
  14. Mika Lehto heräsi avunhuutoihin mökillään Sysmässä ja pelasti vedenvaraan joutuneen miehen – Päijät-Hämeen pelastuslaitos palkitsi uroteosta
  15. Viivi ja Wagner 28.5.2020

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.