20.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä | Sairaalakuormitus helpottaa edelleen, tehohoidossa ei ketään

Päijät-Soten alueella on perjantaina ollut sairaalassa 19 koronapotilasta, yksi vähemmän kuin edellispäivänä. Tehohoitoa ei ole tarvinnut yksikään potilas viikkoon.

Sairaalahoidossa on viimeisen seitsemän vuorokauden aikana ollut keskimäärin 21 koronapotilasta päivässä.

Päijät-Soten alueella on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin epidemian aikana 139 henkilöä. Viimeisimmät kuolemantapaukset kirjattiin viime viikonloppuna.

Koronaepidemia jatkuu Päijät-Soten alueellakin, vaikka sairaalakuormitus on laskenut usean viikon ajan. Rokotustahti on hiipunut. Alueen vähintään 12-vuotiaista ensimmäisen koronarokotteen on saanut kuitenkin 88 prosenttia ja toisenkin 86 prosenttia. Vähintään 18-vuotiaista kolmannen rokotteen on saanut 65 prosenttia.

Iäkkäitä alueen asukkaita kehotetaan suojautumaan koronaviruksen aiheuttamaa vakavaa tautia vastaan neljännellä rokotuksella. Hengitystieoireisten tulisi edelleen soittaa Päivystysavun numeroon 116 117 ennen sote-keskukseen menemistä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut