Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

5.5. koronatilanne Päijät-Hämeessä: | Sairaalahoitoa tarvitsee 27 koronapotilasta, kolme tehohoidossa

Päijät-Soten alueella 27 koronapotilasta saa sairaalahoitoa torstaina. Sairaalahoidossa olevien määrä on laskenut keskiviikosta kahdella henkilöllä. Tehohoidossa on torstaina kolme ihmistä.

Viruksen aiheuttamaan tautiin on menehtynyt Päijät-Soten alueella kaikkiaan 128 henkilöä. Kuoleman katsotaan liittyneen koronainfektioon, kun koronaan sairastunut kuolee 30 päivän kuluessa positiivisesta näytteestä.

Päijät-Hämeen alueella vähintään 12-vuotiaista ensimmäisen koronarokotteen on saanut 88 prosenttia ja toisen 86 prosenttia. Vähintään 18-vuotiaista kolmannen rokotteen on saanut 65 prosenttia.

Päijät-Sote on tiedottanut tällä viikolla, että tartuntariski maakunnassa on nyt korkea, ja 80 vuotta täyttäneiden suositellaan suojautuvan vakavaa tautia vastaan neljännellä rokotuksella. Tämä siinä tapauksessa, kun kolmannesta rokotuksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.

THL:n suositus neljänsistä koronarokotteista laajenee – epidemia on Suomessa hellittänyt