Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päivitämme verkkosivujamme, tilaajien on kirjauduttava uudelleen

25.3. koronatilanne Päijät-Hämeessä | Yksi uusi kuolemantapaus, sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä noussut – Päijät-Soten pandemiaraportoinnissa tekninen vika

Sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on noussut keskiviikon ja torstain aikana Päijät-Soten alueella.

Perjantaiaamupäivään mennessä sairaalassa oli 48 koronapotilasta, joista yksi sai tehohoitoa. Torstaina sairaalassa oli 37 koronapotilasta, joista kukaan ei tarvinnut tehohoitoa. Keskiviikkona sairaalassa oli 33 koronapotilasta

Sairaalahoidossa on viimeisen seitsemän vuorokauden aikana ollut keskimäärin noin 36 henkilöä.

Perjantaina raportoitiin myös yhdestä uudesta koronavirukseen liittyvästä kuolemantapauksesta. Viruksen aiheuttamaan tautiin on nyt menehtynyt Päijät-Soten alueella kaikkiaan 95 ihmistä.

Päijät-Soten pandemiaraportoinnissa on tällä hetkellä tekninen ongelma, jota selvitetään parhaillaan. Se on aiheuttanut viiveitä tilannekuvan päivittymisessä. Päijät-Sote pyrkii päivittämään tiedot manuaalisesti kerran vuorokaudessa.

Päijät-Soten tietojohtamisen vastaava Marika Jalonen kertoo, että vikaa korjataan parhaillaan. Tavoitteena on, että luvut päivittyisivät tilannekuvaan normaaliin tapaan ensi viikon eli viikon 13 alussa.

Uusia koronatartuntoja varmistui torstaina 253 ja keskiviikkona 375. Seitsemän viime vuorokauden aikana tartuntoja on varmistunut keskimäärin 300 päivässä. Näytteistä noin puolet, 48,2 prosenttia, on positiivisia.

Kaikkiaan Päijät-Soten alueella on varmistettu koko epidemian aikana 32 347 koronavirustartuntaa.

Ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 2 014. Torstaina luku oli 1 992. Ilmaantuvuusluvulla tarkastellaan tartunnan saaneiden määrää sataatuhatta asukasta kohden.

Luvut eivät kerro totuutta todellisista tartuntamääristä, sillä kotitestien käyttö on yleistynyt, eikä kaikkia koronaepäilyjä enää testata.

Päijät-Soten pandemiaraportoinnissa on tekninen, yhteyksiin liittyvä ongelma, joka on aiheuttanut viiveitä tilannekuvan päivittymiseen Päijät-Soten nettisivulla. Tiedot on jouduttu päivittämään tilannekuvaan manuaalisesti.

Lisätty 25.3. klo 14.46: tiedot pandemiaraportoinnin korjaamisen arvioidusta aikataulusta.

Päijät-Sote suosittelee neljänsiä koronarokotuksia 80 vuotta täyttäneille sekä hoivakodeissa asuville

325 uutta tartuntaa varmistettu – "Koronavirusta on liikkeellä runsaasti, ja tartuntariski on edelleen korkea"