Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

24.2. koronatilanne Päijät-Hämeessä | Sairaalakuormitus on hellittänyt, yksi uusi kuolemantapaus

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella varmistui keskiviikkona 274 uutta koronavirustartuntaa. Raportoitu määrä ei kuitenkaan kuvaa todellista tartuntamäärää, sillä kaikkia sairastuneita ei testata virallisesti.

Sairaalassa on 29 koronapotilasta, joista tehohoidossa on kolme. Viimeisen viikon aikana sairaalassa on ollut päivittäin keskimäärin 37 koronapotilasta.

Päijät-Sote kertoo myös yhdestä uudesta koronaviruksen aiheuttamasta kuolemasta. Tautiin on pandemian aikana kuollut hyvinvointiyhtymän alueella 80 ihmistä.

Ilmaantuvuusluku laski hieman 1 708:aan. Luvulla tarkastellaan tartuntojen määrää kahden viikon ajanjaksolla sataatuhatta asukasta kohden.

Edellisen viikon aikana otetuista näytteistä noin 45 prosenttia on ollut positiivisia. Näytteitä on otettu viime aikoina keskimäärin runsaat 500 päivässä.

Hyvinvointiyhtymän alueen vähintään 12-vuotiaista ensimmäisen koronarokotuksen on saanut 88,2 prosenttia ja toisen 85 prosenttia. Vähintään 18-vuotiaista asukkaista kolmannen rokotuksen on saanut noin 62 prosenttia.

Uutista päivitetty kello 14.44 rokotustiedoilla

Päijät-Hämeen rajoituksia ja suosituksia esitetään kevennettäväksi helmikuun jälkeen – laaja maskisuositus pysyy, siirtymistä etätyöstä työpaikoille suositellaan tehtäväksi asteittain

Miksi Päijät-Hämeessä suljetaan väliaikaiset koronarokotuspisteet?