Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

21.2. koronatilanne Päijät-Hämeessä | Sairaalahoidon tarve viikonloppuna suuri, tehohoidossa kolme potilasta

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella varmistui sunnuntaina 238 uutta koronavirustartuntaa. Lauantaina uusia tartuntoja varmistui 240 ja perjantaina 224.

Suurin osa tartunnoista jää kuitenkin virallisten testien ulkopuolelle, joten luotettavaa tietoa tartuntojen määrästä ei ole.

Sairaalahoidossa on 39 koronapotilasta, joista tehohoidossa on kolme. Potilaiden määrä laski lauantaista viidellä ja sunnuntaista kahdella. Tehohoidon tarve pysyi koko viikonlopun samana.

Viikonlopulta kirjattiin Päijät-Soten alueella yksi koronan aiheuttama kuolema. Tautiin on pandemian aikana kuollut hyvinvointiyhtymän alueella 75 ihmistä.

Ilmaantuvuusluku lähti jälleen nousuun viikonloppuna ja on 1 657. Luku on kuitenkin pienempi kuin edeltävän kahden viikon jakson aikana.

Edellisen viikon aikana otetuista näytteistä 42,5 prosenttia on ollut positiivisia.

Hyvinvointiyhtymän alueen vähintään 12-vuotiaista ensimmäisen koronarokotuksen on saanut 88 prosenttia ja toisen 85 prosenttia. Vähintään 18-vuotiaista asukkaista kolmannen rokotuksen on saanut 62 prosenttia.

Uutista päivitetty rokotustiedoilla kello 14.50.