Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Lahtelainen abiturientti rakentelee kohta legoilla kilpaa televisiossa

MTV3:lla tänä keväänä käynnistyvässä Lego Masters Suomi -ohjelmassa nähdään lahtelaisväriä. Tänä keväänä ylioppilaaksi valmistuva 20-vuotias lahtelainen Tino rakentelee ohjelmassa legoilla 16-vuotiaan espoolaiskaverinsa Juliuksen kanssa.

Maaliskuun puolivälissä käynnistyvässä ohjelmassa erilaisissa rakennustehtävissä kilpailee keskenään kahdeksan rakentajaparia. Heillä on käytössään kolme miljoonaa legopalikkaa.

Rakennelmia arvioi Lego Groupilla luovana johtajana työskentelevä Esa Nousiainen, joka opiskeli Lahden Muotoiluinstituutissa teollista muotoilua. Hän aloitti työt Legolla vuonna 2016. Nousiainen on suunnitellut sittemmin yli sata legopalikkaa.

– Hän ymmärtää legopalikoiden sielunelämää yksittäisistä palikoista aina valtaviin yhtenäisiin kokonaisuuksiin, ohjelman tiedotteessa mainitaan.

Tinoa ja Juliusta ohjelman tiedotus luonnehtii ”taistelupariksi”, joiden erityisosaamisalueita ovat tekniikkalegot ja yksityiskohtien viimeistely.

– Kun he rakentavat yhdessä, voidaan oikeastaan odottaa melkein mitä vain, tiedotteessa luonnehditaan.

Lego Masters on brittiformaatti, joka on kotimaansa lisäksi nähty muun muassa Australiassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Ruotsissa ja Hollannissa. Ohjelman juontaa Jaakko Saariluoma.