Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Pelicans hävisi jatkoajalla – KooKoon Sam Lofquist nousi ratkaisijaksi

Jatkoaika

Jatkoajan ensimmäiset kaksi minuuttia sujuivat tasaisissa merkeissä. Huippupaikkoja ei ollut kummallakaan. Kimi Koivistolla oli paras mesta, mutta Larmi veti pidemmän korren.

Pelicans sortui jatkoajan puolivälissä väärään vaihtoon. Alivoiman Pelicans vielä selvitti, mutta heti kun joukkue pääsi täysilukuiseksi, omissa soi. KooKoon puolustaja Sam Lofquist niittasi lämärin pömpeliin ajassa 64.20.

Näin ollen kouvolalaiset lähtivät kotimatkalle 1–2-voitto mukanaan.

3. erä

Pelicans ei tehnyt päätöserän ensimmäisestä kympistä itselleen järin helppoa. Isännät selvittivät Mikko Kousan kakkoserän lopussa tulleen jäähyn, jonka jälkeen Pelicans kesti sekä Elias Vilénin että Miika Roineen melko tyhmät rangaistukset. Vilén heitti huolimattomasti kiekon katsomoon. Roine otti hyökkäyspäässä kakkosen kampituksesta.

Pelicans pelasi kuitenkin loistavaa alivoimaa. Tukena ja turvana seisoi loistava maalivahti Emil Larmi.

Kotijoukkue ei kuitenkaan millään saanut omaa peliään kulkemaan. Kun pelikellossa oli aikaa yhdeksän minuuttia, tapahtui molemmissa päissä. Pitkään työttömänä maalillaan seisonut Nick Malik järjesti itselleen hommia, lahjoittamalla luokattomalla avauksellaan paraatipaikan Elias Vilénille, mutta lahtelaishyökkääjän kuti ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Malikin torjunnan jälkeen KooKoo polkaisi ylivoimahyökkäykseen. Takatolpalle liukunut Radek Koblizek joutui kuitenkin pettymään, sillä Larmi nollasi tylysti hänen yrityksensä.

KooKoo oli loppuun asti hallitsevampi joukkue. Lahtelaiskasvatti Kimi Koivistolle siunaantui minuutti ennen loppua huippupaikka, mutta kukas muu kuin Larmi oli edessä.

KooKoo vei viimeistä minuuttiakin selvästi. Pelicansin kapteeni Miika Roine otti 50 sekuntia ennen loppua kaksi isoa blokkia. 

Larmille merkittiin 36 torjuntaa. 

2. erä

Pelicans tuli kakkoserään kovalla intensiteetillä. Heti avausvaihdossa isännät laittoivat hyrskyn myrskyn ja Peetro Seppälä joutui ottamaan rangaistuksen.

Seppälä ei ehtinyt istua boksissa kuin seitsemän sekuntia ennen kuin kiekko oli Nick Malikin selän takana. Iikka Kangasniemi viritti Teemu Erosen ja Lukas Jasekin esityöstä sellaisen lämärin takayläpesään, ettei Malikille jäänyt toivoakaan ottaa laukausta kiinni. Maali oli Kangasniemen kauden 15:s.

1–1-osuma syntyi ajassa 20.52.

Erän puolivälin molemmin puolin kummatkin joukkueet pääsivät kokeilemaan ylivoimalla. KooKoon ylivoima oli vaarallisempi kuin isäntien. Emil Larmi koppasi jälleen kerran muutaman maukkaan torjunnan.

Pelicans ei ihan saanut omaa peliään rullaamaan. Kaanit oli kaksinkamppailuissa altavastaajana useampaan kertaan. Siksi isännät joutuivat myös rikkomaan. KooKoo pääsi vielä erän loppupuolella ylivoimalle. Teemu Eronen sai mailasta kiinni pitämisestä kakkosen.

Kouvolalaisten parhaan tekopaikan hukkasi Ville Meskanen, jolla oli jo puolityhjä maali edessään, mutta miehen laukaus meni ohi karkeasti ohi maalin.

Vielä erän viimeisillä sekunneilla Mikko Kousa jäi laitakamppailussa pari luistimen potkua jälkeen ja joutui rikkomaan. Näin ollen KooKoo pääsee aloittamaan päätöserän ylivoimalla.

Torjunnat ovat kahden erän jälkeen 28–9

1. erä

Pelicans aloitti kotikaukalossaan räväkästi. KooKoo oli ensimmäiset seitsemän minuuttia täysin telineissä, kun lahtelaiset laittoivat luistinta toisen eteen. Mitään paraatipaikkoja Pelicans ei kuitenkaan saanut luotua. Paras paikka siunaantui Iikka Kangasniemelle, kun KooKoon kultakypärä Joose Antonen sähläsi kiekon kanssa oman maalinsa edustalla. Kiekko kuitenkin pyörähti Kangasniemen lavassa juuri ennen maalintekoyritystä.

Erän puolivälin jälkeen pelin virtaus muuttui. Mikko Kokkosen kahden minuutin jäähyn Pelicans vielä selvitti, vaikka KooKoo pyöritti vaarallisesti ylivoimaansa. Emil Larmi koppasi useamman komean torjunnan.

Hetki ylivoiman jälkeen kouvolalaiset kuitenkin iskivät johtomaalin. Kasper Ojantakanen uitti reboundin jälkeen kiekon ohi Larmin. Maali syntyi ajassa 11.06.

KooKoo pääsi vielä uudestaan ylivoimalle, kun Otto Kivenmäki komennettiin boksiin. KooKoo sai aikaan kovaa painetta Larmin maalille, mutta kuin ihmeen kaupalla Pelicans selvisi ilman takaiskua.

Maalivahtien torjunnat kertoivat erän kulusta omaa kieltään. Larmille merkittiin peräti 16 torjuntaa, kun Nick Malik selvisi vain neljällä torjunnalla.