Päijät-Hämeessä luovutaan eristys- ja karanteenipäätöksistä – Oireeton altistunut voi mennä töihin maskia käyttäen ja kontaktit minimoiden

Koululaisten vanhempia on hämmentänyt usein muuttuneet ohjeistukset. Opetusjohtaja muistuttaa, että etäopetukseen mennään vain terveysviranomaisten suosituksesta.

Päijät-Soten alueella on päätetty luopua eristys- ja karanteenipäätöksistä. Vastaavia linjauksia on tehty jo monin paikoin muualla Suomessa.

Eristyspäätöksistä luopumista perustellaan sillä, että omikron on muuttanut epidemian luonnetta. Tartunnalle altistunut on itse tartuttava jo 1–3 vuorokauden päästä. Tartuttavuusaika on tavallisesti ohi viisi vuorokautta oireiden alkamisesta.

– Siten eristyspäätöksillä ei ole merkitystä epidemian hallinnassa eivätkä tartuntalain mukaiset perusteet toteudu. Laaja tartunnanjäljitys ei enää voi toimia tartuntojen estämisessä, kun omikron tarttuu seuraavaan niin nopeasti. Tartunnanjäljitys on keskittynyt sote-yksiköiden tartuntaketjuihin, lisää johtajaylilääkäri ja terveys- ja sairaanhoitopalveluiden toimialajohtaja Tuomo Nieminen.

Koronaan sairastunutta ohjataan pysymään kotona ja välttämään oman perheen ulkopuolisia kontakteja viiden vuorokauden ajan oireiden alusta. Jos oireilu edelleen jatkuu, suositetaan jäämään kotiin kunnes oireet ovat selkeästi helpottaneet kahden vuorokauden ajan.

Eristyspäätöksiä ja altistuneiden karanteenipäätöksiä voidaan tehdä poikkeuksellisesti, jos sillä voidaan estää tartuntoja esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yksiköissä.

Koronalle altistuneita ohjataan välttämään mahdollisuuksiensa mukaan kontakteja viiden päivän ajan, käyttämään kasvomaskia ja noudattamaan hyvää käsihygieniaa muita ihmisiä tavatessa. Altistuneelle suositellaan etätöitä, mutta jos se ei ole mahdollista voi oireeton altistunut käydä töissä maskia käyttäen ja lähikontaktit minimoiden.

Karanteenit ja eristyspäätökset ovat puhuttaneet viime viikkoina varsinkin koululaisten ja varhaiskasvatuksessa olevien lasten vanhempia. Monet vanhemmat ovat olleet epätietoisia siitä miten toimia, jos lapsi altistuu koronalle.

Lahden opetus- ja kasvatusjohtaja Lassi Kilponen tiedostaa, että valtakunnalliset ja alueelliset ohjeistukset ovat muuttuneet usein.

– Päivitämme kaupungin koulujen ohjeistusta jatkuvasti tilanteen mukaan. Kaikki Lahden kaupungin ohjeet perustuvat Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän ja AVIn ohjeistuksiin.

Muutamat vanhemmat ovat olleet ihmeissään, kun tällä viikolla koronalle altistuneille lapsille ei ollut etäopetusta. Kilponen muistuttaa, että etäopetuksen järjestäminen perustuu perusopetuslakiin. Etäopetukseen siirtymisestä päätetään erikseen terveysviranomaisten suosituksesta tai karanteenipäätöksen seurauksena.

– Tässä ei ole ollut muutosta, samat säädökset ovat olleet voimassa koko pandemian ajan. Sen sijaan oppilaiden sairauspoissaolon aikana heidän toivotaan tekevän koulutöitä vointinsa mukaisesti ja ohjeita opiskeluun oppilaat saavat omasta koulustaan Wilman kautta, Kilponen sanoo.

Kilposella ei ole tiedossa tarkkaan, kuinka monella lahtelaiskoululaisella on tällä hetkellä karanteenipäätös. Suurin osa koulujen koronatartunnoissa on tullut tietoon kotitestien perusteella.

Päijät-Hämeessä päätös viranomaisilta: tiukka koronasulku edelleen välttämätön

Ilmaantuvuusluku lähestyy 2 000:n rajaa, yksi uusi kuolemantapaus varmistui

Päijät-Sote suosittelee koronan kotitestejä, sairaalahoidon tarve nyt suurimmillaan

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut