Lahden yhteinen kirkkoneuvosto on valinnut Ristinkirkon peruskorjauksen toisen vaiheen urakoitsijaksi HI-Rakennus ja maalaus oy:n, Lahden seurakuntayhtymä tiedottaa. Urakan hinnaksi määriteltiin 279 000 euroa ilman arvonlisäveroa.
Korjaustöiden toisessa vaiheessa kunnostetaan esimerkiksi kirkkosalin teräsikkunat sekä uusitaan umpiolasitukset. Kirkkosalin ulkonäkö pyritään säilyttämään alkuperäisen kaltaisena.
Urakka alkaa pääsiäisen jälkeen valmistelevilla töillä. Kirkko suljetaan 25. huhtikuuta. Se aukeaa jälleen elokuun alussa. Kesän konfirmaatiot ja muut tilaisuudet on siirretty Lahden muihin kirkkoihin.
Kirkkosalin sisäpuoli valmistuu viimeistään heinäkuun puolivälissä, jotta urut ehditään huoltaa ennen Lahden kansainvälistä urkuviikkoa.
Myös Mukkulan kirkkoa korjataan ensi kesänä. Lahden yhteinen kirkkoneuvosto valitsi julkisivun korjaajaksi Rappaustekniikka Laurell oy:n. Korjausurakan hinta on 432 000 euroa ilman arvonlisäveroa.
Kirkossa havaittiin viime vuonna maalien hilseilyä ja kattoikkunoiden vuotamista. Vauriokartoituksessa kosteusongelmien syyksi paljastuivat osin rakenteet, osin bitumikermin ikääntyminen.
Urakassa esimerkiksi puretaan ulkoseinien tiilimuuraus ja lämmöneriste. Sisäkuoren betonielementti kunnostetaan, ja sen päälle asennetaan uusi julkisivu.
Samalla urakassa uusitaan kirkkosalin kattoikkunat sekä kaltevien seinien ikkunat. Uudessa julkisivussa julkisivulevyyn muurataan tiililaatta kokonaisen tiilen sijaan.
Mukkulan kirkon kirkkosali pysyy käytössä koko korjauksen ajan.