Päijät-Soten toiminta edelleen ylikuormittunutta koronan takia, rokottamattomien riski sairastua koronaan korkein koko epidemian aikana

oronavirustilanne on Päijät-Hämeessä edelleen vaikea. Päijät-Sote kertoi tiistaina, että sen toiminta on edelleen ylikuormittunutta, ja erityisesti tartunnanjäljitys on ruuhkautunut. Jäljityksen soittoa voi Päijät-Soten mukaan joutua odottamaan keskimäärin kolmesta neljään päivää. Ensikontakti tartunnan saaneeseen pyritään kuitenkin tekemään vuorokauden sisällä positiivisen testituloksen valmistumisesta.

Ilmaantuvuusluku on ollut tällä viikolla koko alueen väestön keskuudessa koko epidemian ajan korkein. Maanantaina ilmaantuvuus oli 427, tiistaina puolestaan 424. Tästä johtuen sairaalahoidon tarve alueella on edelleen korkea. Rokottamattomien keskuudessa ilmaantuvuusluku on puolestaan 1 153. Tämä tarkoittaa Päijät-Soten mukaan, että rokottamattomien riski sairastua koronaan on tällä hetkellä suurimmillaan koko epidemian aikana.

Päijät-Soten Tuomo Nieminen: Jos koronapotilaita varten joudutaan varaamaan neljäs tehohoitopaikka, joudutaan sairaalassa sulkemaan kolme leikkaussalia

Korkea sairaalahoidon tarve näkyy konkreettisesti Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Tiistaina sairaalahoidossa oli 18 koronapotilasta, joista kolme sai tehohoitoa. Määrä oli noussut maanantaista, jolloin sairaalahoidossa oli 15 potilaista, joista kaksi oli tehohoidossa. Erityisesti tehohoidon tarve on Päijät-Soten mukaan kasvanut.

Viime viikolla Päijät-Soten alueella todettiin yhteensä 439 uutta koronavirustartuntaa, joka on hieman vähemmän kuin edeltäneellä viikolla. Testattavien määrä puolestaan kasvoi, ja viime viikolla koronatestiin hakeuduttiin 601 kertaa päivässä. Tehdyistä testeistä 10 prosenttia oli positiivisia.

Tartunnanlähde oli selvillä 77 prosentilla viime viikon tartuntatapauksista. Kaksi viidestä tartunnasta todettiin henkilöillä, jotka asuivat samassa taloudessa jo tartunnan saaneen kanssa. Joka kymmenes tartunta oli puolestaan peräisin yksityisistä tapaamisista tai juhlista. 13 prosenttia tartunnoista oli peräisin alakouluista, yläkouluista ja toisen asteen kouluista todettiin sen sijaan vain yksittäisiä tartuntoja. Karanteeniin asetettiin viime viikolla korona-altistumisen vuoksi 733 henkilöä.

Päijät-Soten alueen vähintään 12-vuotiaista kaksi koronarokoteannosta oli tiistaihin mennessä saanut hieman yli 81 prosenttia. Yhden rokoteannoksen oli puolestaan saanut noin 86 prosenttia yli 12-vuotiaista.

Päijät-Hämeen heikentynyt koronatilanne moninkertaisti pikatestien myynnin - paikoitellen testit ovat päässeet myös loppumaan: katso videolta, miten testi tehdään

Koronatestiin hakeutumisen suhteen Päijät-Soten ohjeistaa, että lievien hengitystieoireiden vuoksi henkilö voi oman harkinnan mukaan tehdä itse kotona pikatestin. Mikäli testi on positiivinen tulee henkilön hakeutua terveydenhuollossa tehtävään PCR-testiin. Rokottamattoman henkilön tulee kuitenkin hakeutua PCR-testiin myös negatiivisella kotitestillä. Kahdesti rokotettu voi negatiivisen testin jälkeen jäädä kotiin sairastamaan ja palata normaaliin elämään oireiden mentyä ohitse. Jos oireilu pitkittyy, voi kahdesti rokotettukin hakeutua testiin.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut