Useita rattijuoppoepäiltyjä Lahden liikenteessä

ESS

Hämeen poliisi tavoitti Lahdesta kaksi rattijuopumuksesta epäiltyä ja yhden törkeästä rattijuopumuksesta epäillyn kuljettajan lauantain ja sunnuntaiaamun välisenä aikana.

Ensimmäisen epäillyistä poliisipartio pysäytti lauantaina iltapäivällä kello 17 aikaan Lahden Vanhanradankadulla. Henkilöautoa kuljettanut 1980-luvulla syntynyt mies puhalsi poliisin tarkkuusalkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti näytti positiivista tulosta.

Miehen autosta löytyi myös huumausaineeksi epäiltyä ainetta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana jo 16 kertaa kiinni ajokortitta ajosta. Häntä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Sunnuntain vastaisena yönä kello 1.30 aikaan poliisi tavoitti Simolanmutkasta niin ikään 1980-luvulla syntyneen henkilöautolla liikkeellä olleen miehen ja puhallutti tämän. Mies puhalsi alkometriin nollat, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Hänellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Poliisi käytti vielä miehen verikokeissa asian varmistamiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Tuntia myöhemmin kello 2.30 aikaan sunnuntain vastaisena yönä 1990-luvulla syntynyt nainen ajoi henkilöautolla Lahden Saimaankadulla vastaantulevien kaistalle ja törmäsi liikenneopastimeen. Poliisi puhallutti naisen. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut