Päijät-Soten ensihoitajien upea tulkinta Evakon laulusta kerää kehuja, katso video tästä

Kari Anttinen

Päijäthämäläisten ensihoitajien Youtubessa julkaisema versio Veikko Lavin Evakon laulusta kerää katsojia.

Taitavat ensihoidon muusikot viettivät lauantaisen parituntisen laulun kuvauksissa, pääosin Hollolan keskiaikaisessa kivikirkossa ja lähistön talvisissa maisemissa. Kuvauksia tehtiin myös Lahden Hennalassa, elokuussa paljastetulla Evakkopatsaalla.

Tiistaina julkaistua videota oli keskiviikkona iltapäivällä katsottu jo yli 13 000 kertaa.

Evakon laulu valikoitui kappaleeksi sen esittäjän Inka Malisen kautta, kertoo videolla kitaraa ja selloa soittava sekä taustoja laulava Petrus Lönnrot.

– Tämän ikäluokan ihmiset ja itsenäisyyden historiaa tuntevat kertojat alkavat olla vähissä. Oli myös hyvää onnea, että se [Evakkopatsas] on täällä.

Videolla esiintyvät muusikot ovat ensihoito- ja päivystyskeskus Akuutti24:n ensihoitajia. Rumpuja soittava Jarmo Niittynen on kenttäjohtaja, joten porukka on monipuolista, kehaisee Lönnrot.

Ensihoitajien viimevuotinen joulutervehdys Joulun kanssas jaan kuvattiin samoissa Hollolan maisemissa ja Malinen ja Lönnrot olivat tuolloinkin näkyvästi mukana. Jatkoakin on jo mietitty.

– Täytyy joskus tehdä vielä isommalla porukalla, ottaa päivystyksen väkeä mukaan. Nyt piti suunnitelmia vähän karsia, koronastakin johtuen.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut