Meri Valkama palkittiin parhaasta esikoisteoksesta

Meri Valkaman romaani Sinun, Margot on voittanut Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon. Torstaina myönnetyn palkinnon arvo on 15 000 euroa.

Vuonna 1980 syntynyt Valkama on helsinkiläinen toimittaja. Hänen esikoisromaaninsa sijoittuu entiseen Itä-Saksaan ja osin myös tähän aikaan. Kirja kuvaa hajoavaa perhettä, jonka isä työskentelee Berliinissä suomalaislehden kirjeenvaihtajana juuri ennen Berliinin muurin ja itäblokin murtumista.

HS:n palkintoraadin mukaan Valkaman kirja on ”tunteisiin vetoava aatehistoriallinen trilleri” ja harvinaisen kypsä sekä hallittu esikoisteos.

– Käsissä on poikkeuksellinen tapaus: esikoisromaani, joka puhuttelee koko maanosaamme. Kirjailijan katsannossa ihmiset ovat hyviä, kyvyttömiä ja myös pahoja yhtä aikaa. Varsinaiseksi aiheeksi tarkentuu kysymys muistamisesta sekä siitä, mitä ja kenen tarinaa ruvetaan kertomaan niin valtioiden kuin ihmistenkin menneisyydestä, raati luonnehtii tiedotteessa.

Päätös parhaasta esikoisesta syntyi tiukan äänestyksen jälkeen. Kakkoseksi kilpailussa sijoittui Sanna Puutosen novellikokoelma Sydänmuuri ja kolmanneksi Niko Hallikaisen romaani Kanjoni. Kunniamaininnan sai Silja Liukkosen romaani Vippi-ihmisiä.

HS:n raadin tietoon tuli runsaat 80 tänä vuonna suomeksi kirjoitettua esikoiskirjaa. Kärkikymmenikköön nousi myös esimerkiksi lahtelaisen Maisku Myllymäen romaani Holly, joka raadin mukaan tulvii löytämisen iloa.

Kärkikymmenikön tasoa palkintolautakunta kehui erinomaiseksi.

– Autofiktio ja omaelämäkerrallisuus ovat nyt voimakas virtaus myös aloittelijoiden parissa, vaikka loppukilpailuun asti kyseisten kirjallisuudenlajien suoranaisia edustajia ei selvinnyt, raati huomioi.

Kummia kokemuksia kaukaisella saarella – lahtelaisen Maisku Myllymäen esikoinen on hyvällä tavalla piinaava

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut