Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

18.11. koronatilanne Päijät-Hämeessä | Koronatartuntojen määrä karkasi kasvuun – lisää uusia kuolemantapauksia

Päijät-Soten alueella on todettu 62 uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 12 koronaviruksen aiheuttamaan tautiin sairastunutta potilasta, joista kaksi saa tehohoitoa. Viimeisen vuorokauden aikana koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut Päijät-Hämeessä kaksi ihmistä. Kaikkiaan viruksen aiheuttamaan tautiin on menehtynyt nyt Päijät-Soten alueella 34 ihmistä.

Yhteensä varmistettuja tartuntoja on nyt koko pandemian aikana ollut Päijät-Soten alueella 6 728. Positiivisen vastauksen antaa tällä hetkellä 7,5 prosenttia otetuista näytteistä. Kaikkiaan alueella on otettu 201 000 koronavirusnäytettä.

Ilmaantuvuusluku nousi myös. Se on nyt 238, kun se vielä keskiviikkona oli 227. Ilmaantuvuusluvulla tarkastellaan tartuntojen määrää väestössä sataatuhatta asukasta kohden kahden viikon ajanjaksolla.

Päijät-Soten alueen yli 12-vuotiaista vähintään yhden rokoteannoksen on saanut 85,2 prosenttia. Tehosterokotettujen osuus on 79,5 prosenttia.

Juttua päivitetty kello 18.41 rokotustilanteella.

Rokotusten suosio johti Lahdessa hurjaan puhelinruuhkaan, hoitajan takaisinsoittoa odottaa jopa parituhatta ajanvaraajaa

Uudellemaalle luvassa kokoontumisrajoituksia – Sairaaloiden yhä rankempi kuormitus loi tarpeen uusille toimille

Novavax hakee lupaa koronarokotteelleen